Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 244


 

Valtuustoaloite, Vesi- ja lämpöyhtiöiden myyntiaikeista luopuminen

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 244  

8/00.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Neljä valtuutettua on jättänyt 26.4.2022 valtuustoaloitteen, jonka olennaisimpana sisältönä on ollut esitys erillisiksi jakautuvien vesi- ja lämpöyhtiöiden myyntiaikeista luopuminen mm. varautumisperustein.

 

Asiaa on sittemmin käsitelty kunnanvaltuustossa periaatepäätöksena 21.6.2022 § 29 ja muodostuvan Kausalan Kaukolämpö Oy:n osakekaupan osalta kunnanhallituksessa 3.10.2022 § 169.

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt periaatepäätöksen muodossa Kaukolämpöyhtiön myymisen äänin 17 JAA - 10 EI.

 

Kunnanhallituksessa varsinainen osakekauppa hyväksyttiin ilman äänestystä muutosesityksen rauettua kannattamattomana.

 

Aloitteessa on kiinnitty huomiota varautumisnäkökulmaan ja omassa omistuksessa olevan yhtiön merkitykseen tässä suhteessa verrattuna esimerkiksi etäkäyttötilanteisiin.

 

Aloitteessa ei kuitenkaan ole täysin tunnistettu sitä riskiä, mikä liittyy pienen yhtiön resursseihin ja osaamiseen kohdata poikkeuksellisia tilanteita tavanomaisia käyttöhäiriöitä isommassa mittakaavassa. Myös toiminnalliset riskit merkittävästi muuttuneilla energiamarkkinoilla ovat eri mittaluokkaa, mihin omassa toiminnassa on aiemmin totuttu ja pienen toimijan vaikuttamismahdollisuudet tilanteeseen ovat heikot, mikäli toiminnan taloudellisista perusteista tahdotaan pitää kiinni ja välttää merkittävät hinnankorotukset.

 

Osana lämpöliiketoiminnan myyntiprosessia varten tehtyjä selvityksiä sekä vesilaitostoimintaa koskevia yhteistyöneuvotteluja tunnistettu useita aiemmin huomioimatta jääneitä varautumiseen, käyttövarmuuteen ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja, jotka vaativat reagointia kunnalta, lämpöliiketoiminnan uudelta omistajalta sekä vesihuollon yhteistyökumppanilta.

 

Erikseen on todettava, että vesihuoltotoiminta jää jatkossa kunnan suoraan omistukseen, vaikka toiminnan operoinnista laaditaan konsessiosopimus.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja esittää kunnanvaltuustolle, ettei aloite anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.