Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 243



 

Kunnanhallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin ja huomioihin

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 243  

33/00.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Kunnanvaltuusto käsitteli 24.5.2022 § 23 tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2021 kokouksessaan.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa on esitetty seuraavat yksilöidyt kysymykset:

 

  1. Onko omistajaohjauksessa ennalta valmis toimintakaavio, jos tytäryhtiön hallitukseen valittu ja siten osakeyhtiölain mielessä yhtiön edusta vastuussa oleva jäsen näkee päätettävän asian ilmeisen toisin kuin kunnanhallituksen konsernijaosto?

 

  1. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Iitin kunnan hallintosäännön 67§ mukaisesti tarkastuslautakunnan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle huhtikuun loppuun mennessä annettavassa arviointikertomuksessa.

 

Olisiko tarkoituksenmukaista asettaa tarkastuslautakunnan määräaika siten, että tilintarkastus on aina tehty ennen arviontikertomuksen luovuttamista?

 

  1. Miten määräytyy konsernin varaus potilasvahinkovakuutusmaksuun ja mitä käytännössä merkitsee, että se on lisääntynyt vuoden 2021 aikana 94 959 euroa?

 

Hallintopalvelut on valmistellut yhdessä muiden toimialojen kanssa vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Vastaukset on esitetty liitteenä olevassa asiakirjassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle liitteenä olevan vastineen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyjen kysymysten johdosta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.