Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Palveluvaliokunta
Muistio 15.02.2023/Asianro 4


 

 

Koulukampuksen suunnittelu, kaavoitustarkastelu ja aikataulu, elinympäristövaliokunnan ohjaus

 

 

 

Elinympäristövaliokunta 31.01.2023 § 1 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Kuluvan vuoden talousarvioon sisältyvässä kaavoitusohjelmassa on yhtenä hankkeena Jänispajun-Ravilinnan alueen asemakaava. Lisäksi valtuusto on vahvistanut toiminnallisena tavoitteena, että Ravilinnan pohjoispuoleisen alueen/Jänispajun (koulukampus) kaavoitus on aloitettu keväällä 2023.

 

 Koulukampuksen muuhun suunnitteluun  on investointiohjelmassa varattu  määrärahaa 20.000 euroa.

 

 Tekninen johtaja käy kokouksessa läpi koulukampuksen suunnitteluvaiheen ja aikataulun kaavoituksen sekä muun suunnittelun osalta.

 

Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta ohjasi, että koulukampuksen sijoitusvaihtoehtoina on jatkosuunnittelussa
-terveysaseman ja Kausalan alakoulun välinen alue Pajutiellä
-raviradan sisäpuolinen alue Ravilinnan alueella.

Lisäksi ohjattiin, että muutkaan vaihtoehdot eivät ole tässä vaiheessa poissuljettuja, joten mikäli suunnittelun edetessä nousee esiin hyviä vaihtoehtoja, niitä voidaan ottaa tarkasteluun.

 

 

 

 

 

Palveluvaliokunta 15.02.2023 § 4  

271/10.03.02.00/2023  

 

 

 

 

Valiokunnan ohjaus Käydyn keskustelun pohjalta valiokunta ohjaa, että koulukampuksen suunnittelua tulee jatkaa suunnitelmaluonnosten nro 6, nro 8 ja 10 mukaisesti. Suunnitelmaluonnokset 6 ja 8 ovat nk. Ravilinnan sisäisen alueen vaihtoehtoja ja suunnitelmaluonnos 10 käsittää nk. Ravilinnan pohjoisen alueen (nk. Pajutien vaihtoehto). Keskusteluun osallistui puhelinyhteydellä tekninen johtaja Harri Hoffrén, joka esitteli erilaisia suunnitelmaluonnoksia.  Palveluvaliokunta ohjasi myös, että jatkossa on hyvä pitää yhteiskokouksia elinympäristövaliokunnan kanssa kouluhankkeen osalta

 

 

 

 

 

Ptk tark.