RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 240
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen liiton talousarvioehdotukseen
Kunnanhallitus 06.11.2023 § 240
339/02.01.00/2023
Päijät-Hämeen liitto lähettää oheismateriaalina olevan ehdotuksen vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2024 talousarvioksi jäsenkunnille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten.
Perussopimuksen mukaan seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja
suunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille 15.10. mennessä. Taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.
Maakuntavaltuuston hyväksymän vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmassa jäsenkuntien maksuosuuden kasvu vuoden 2024 käyttömenoihin arvioitiin 3 prosentiksi. Nyt valmisteltu talousarvioesitys on laadittu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuus liiton käyttömenoihin kasvaa 3 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna.
Lisäksi kunnilta kerätään
- 100 000 euron rahoitusosuus Lahden yliopistokampuksen toimintaan
- 87 000 euron rahoitusosuus Päijät-Häme - Suomen liikkuvin maakunta -hankkeeseen
Vuosien 2025 ja 2026 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvuksi on arvioitu
2 prosenttia.
Iitin kunnan kokonaismaksuosuudeksi vuodelle 2024 muodostuu 81 936 euroa, josta Iitin osuus käyttömenoista on 75 989 euroa, Yliopistokampuksesta 3 180 euroa sekä liikkuvin maakunta hankkeesta 2 767 euroa.
Mahdolliset lausunnot pyydetään toimittamaan 13.11.2023 mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Iitin kunnalla ei ole huomautettavaa talousarvioesitykseen ja kunta sisällyttää maksuosuuden esityksen mukaisesti talousarvioonsa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |