RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 239
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö Vesihuollon yhteistyön kehittämistä koskevaan työryhmään
Kunnanhallitus 06.11.2023 § 239
270/00.04.01/2023
Vesihuollon toimintavarmuuden selvittämiseksi sekä vesihuollon kehittämiseksi normaalioloissa ja mahdollisissa poikkeustilanteissa perustetaan työryhmä.
Työryhmän kokoonpanoon Päijät-Hämeen kunnat nimeävät edustajan. Lisäksi työryhmään pyydetään Päijät-Hämeen liiton edustaja, joka toimii myös työryhmän puheenjohtajana. Lisäksi työryhmään kutsutaan pysyviksi asiantuntijoiksi Etelä-Savon ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Timo Virola ja Päijät-Hämeen ympäristöterveyden johtaja Silja Mäkelä, joka edustaa työryhmässä Päijät-Hämeen VesiTurvaa.
Työryhmän tehtävänä on laatia raportti, josta ilmenee vesihuollon nykytilanane; mm. tunnistetut riskit ja riskiarviot, varautumissuunnitelmat, resurssit ja resurssien kehitys, laitteistojen ja siirtoverkkojen kunto ja investointitarpeet, vesihuollon taksat ja niiden rakenne sekä vesivarojen hallintaan ja vedenottoon liittyvät luvat ja sopimukset. Raporttiin tulee sisällyttää suositukset kuntakohtaisen vesihuollon toimintavarmuuden edistämisestä sekä kuntarajat ylittävän yhteistyön ja sen kehittämisen eri vaihtoehdoista.
Työryhmän toiminnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan kuntien asukasluvun suhteessa tasan.
Tarvittaessa työryhmän ohjausryhmänä toimii Päijät-Hämeen kuntajohtajat.
Raportin tulee olla valmis maaliskuun 2024 loppuun mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää työryhmään edustajaksi yhdyskuntainsinööri Melina Mallatin.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Harri Hoffrén poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20:37.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |