RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 189
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite, Veteraanimajan saunojen käytön lisääminen
Kunnanhallitus 04.09.2023 § 189
161/12.04.02/2022
Valmistelija Hyvinvointijohtaja: Irina Barkman, puh. 0400 932 135, irina.barkman@iitti.fi
25.2.2021 jätetyssä valtuustoaloitteessa yksi valtuutettu on esittänyt Veteraanimajan saunojen käytön lisäämistä.
Sittemmin Veteraanimajan saunavuoroja on laajennettu ja yleisövuoroja on talvikaudella neljänä päivänä viikossa. Yhteistyötä on lisäksi tehty Rantamakasiinissa toimivan yrittäjän kanssa siten, että saunojen ja veteraanimajan vuokraaminen on ollut mahdollista ja helppoa myös kesäaikaan.
Kokeiluna on ollut mm. aamusaunaa ja kesällä 2023 ns. hiljaista saunavuoroa maanantaisin. Yksityisen vuokrauksen ja yleisen käytön osalta toiveissa on selvästi eroa, joten aivan aloitteessa esitetyllä tavalla käytön lisäämistä ei ole toteutettu. Käyttöä seurataan eri kokeilujen osalta tilastoista ja ajankohtia muokataan jatkossakin kysynnän mukaan.
Veteraanimajan aluetta on kehitetty muutoinkin uusimalla laituri, avantoiuintilaitteisto, paikoitusalueita sekä saunojen panelointi ja lauteet.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |