Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 137


Kokousaikataulu_Valtuusto_2023

 

 

Kunnanvaltuuston ja -hallituksen ohjeellinen kokousaikataulu 2023 syksy

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 137  

111/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

Aikaisemman käytännön perusteella valmisteltu kunnanvaltuuston ja -hallituksen ohjeellinen kokousaikataulu on esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanvaltuuston kokouksien ajankohta voi vaihdella käsiteltävien asioiden mukaan ja ohjelmaan on merkitty ns. säännönmukaiset kokoukset. Mikäli käsiteltäviä asioita ei ole, voidaan kokous peruuttaa. Tarvittaessa kiireellisten asioiden johdosta voidaan puheenjohtajan päätöksellä pitää ylimääräisiä kokouksia. Syyskauden osalta aikataulua tarkistetaan kesäkuussa.

 

Seminaarit ohjelmassa mainittujen lisäksi aikataulutetaan erikseen ja ilmoitetaan 2-3 viikkoa ennen ajankohtaa valtuutetuille.

 

Valiokuntien kokoukset tulee jaksottaa siten, että asioiden siirtyminen niistä kunnanhallitukseen ja edelleen tarvittaessa valtuustoon on jouhevaa.

 

Syyskauden 2023 osalta kokousaikatauluun ei esitetä tällä hetkellä muutoksia aiemmin tehtyyn pohjaan. Heinäkuussa ei pidetä kokouksia. Syyskuun aluissa on varaus kaksipäiväiselle valtuustoseminaarille, joka on suunniteltu järjestettäväksi Helsingissä. Ohjelma ja paikka tarkentuvat elokuun alussa.

 

Loka-marraskuussa pidetään tarvittaessa ylimääräisiä kunnanhallituksen kokouksia talousarviovalmistelun vuoksi. Niistä päätetään osana talousarvioprosessia.

 

Lisäksi varaudutaan järjestämään 2-3 iltaseminaaria/hallituksen iltakoulua ajankohtaisten asioiden epävirallista käsittelyä varten. Mahdollisesti kunnanvaltuuston kokouksia voidaan korvata seminaarilla tai koulutuksella, mikäli käsiteltäviä päätösasioita ei ole. Näistä muutoksista sovitaan kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa ja niistä ilmoitetaan 1-2 viikkoa ennen ajankohtaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tarkennetun kokousaikataulun tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi valtuutetuille. Aikataulu annetaan myös tiedoksi valtuustolle ja valiokuntien valmistelijoille, joiden tulee aikatauluttaa valiokuntien kokoukset ko. kokoukset huomioiden.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Eemeli Lehtinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

Ptk tark.