Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 136


 

 

Sosiaaliasiamiehen selvitys 2022

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 136  

50/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Sosiaaliasiamiestoiminta perustuu asiakaslakiin eli Lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa, neuvoa ja tarvittaessa avustaa muistutusten tekemisessä, tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

 

Sosiaaliasiamies seuraa asiakkaan oikeuksien ja aseman kehittymistä kunnissa ja antaa siitä vuosittain selvityksen kunnanhallitukselle.

 

Iitin kunnasta sosiaaliasimieheen on ollut yhteydenottoja vain muutamia aiempien vuosien tapaan. Yhteydenottojen määrä on samassa linjassa muiden pienien kuntien kanssa, eikä selvityksen tiedoista ilmene mitään poikkeavaa tai pienen kunnan osalta satunnaisvaihteluita merkittävämpää tekijää.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2022 tiedokseen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.