Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 47



 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen, varastorakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 222 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Talousarviomäärärahoja edellyttävät valtuustoaloitteet käsitellään osana vuotuista talousarviokäsittelyä omina pykälinään kunnanhallituksessa. Oletuksena on, että aloitteet voidaan tällöin katsoa loppuun käsitellyiksi, oli kannanotto tarvittavaan määrärahaan myönteinen tai kielteinen sen mukaisesti, miten määrärahavaraukset on sisällytetty seuraavan vuoden talousarvioon tai kuluvan vuoden talousarviomuutokseen.

 

17.8.2021 jätetyssä valtuustoaloitteessa 18 valtuutettua on esittänyt seuraavaa:

 

"Esitämme paloaseman viereisen kunnan omistaman huonokuntoisen korjauskelvottoman varastorakennuksen purkua sekä edellämainitun rakennuksen tilalle uuden peltirakenteisen hallin rakentamista palvelemaan palo/liikuntatoimen tarpeita erilaisten koneiden  ym. tavaroiden säilyttämiseen."

 

Vuoden 2022 talousarvioon on ollut sisällytettynä määrärahat paloaseman varaston ja vapaa-aikatoimen varaston rakentamiseen. Paloaseman varasto on sijoitettu paloaseman tontille ja vapaa-aikatoimen varasto jäähallin seinustalle. Varastot palvelevat näin parhaiten käyttötarkoitustaan. Molemmat rakennushankkeet ovat pitkällä ja valmistuvat vuoden 2022 lopulla.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2022 § 47  

166/10.03.02.02/2022  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Ptk tark.