Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 235


 

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toiminnan seuranta

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 235  

    

 

 

 

Kunnanvaltuusto päätti 28.11.2006 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnallisen kokonaisuuden luovuttamisesta Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymälle päivähoitoa lukuun ottamatta.

 

Kunnanvaltuusto on päättänyt lisäksi järjestämisvastuun siirtämisestä kuntayhtymälle 28.6.2016. Järjestämisvastuussa oleva kuntayhtymä vastaa järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden

  1. yhdenvertaisesta saatavuudesta
  2. tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä
  3. tuottamistavasta
  4. tuottamisen valvonnasta
  5. viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä

 

Samassa yhteydessä kuntayhtymän nimi on muuttunut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymäksi.

 

-          Toimenpiteet vuoden vaihteessa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toiminnan lakatessa 31.12.2022.

-          Talouden toteumatilanne lokakuu 2022

-          Vuoden 2022 osalta yhtymätason tulosennuste on valmis alustavasti 27.1.2023. Jäsenkuntien lopulliset maksuosuudet ovat selvillä viimeistään 14.2.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kokouksessa annettavan selostuksen tiedoksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.