Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristövaliokunta
Muistio 06.09.2022/Asianro 30


 

Iitin kunnan tilaratkaisut, tarveselvitys

 

Elinympäristövaliokunta 06.09.2022 § 30  

24/02.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Iitin kunnan tilaratkaisut -hanke on edennyt tarveselvitysvaiheen raportointiin. Valiokunnalle esitellään tarveselvityksen luonnosversio, jota on käsitelty valtuustoseminaarissa 1. - 2.9.2022.

 

 Tarveselvityksen tarkoituksena on muodostaa Iitin kunnalle kiinteistöstrategia ja siihen perustuva investointiohjelma noin 10 vuoden tarkastelujaksolle.

 

 Valiokunta antaa ohjausta tarveselvitysluonnoksen pohjalta jatkokäsittelyä varten.

 

 Merkittiin, että kokouksessa kuultiin tässä asiassa kutsuttuna asiantuntijana kiinteistömestari Mikael Willbergiä, joka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.29.

 

Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta käsitteli tarveselvitysasiaa jo edellisessä, talousarviota koskevassa pykälässä ja ohjauksena on sama kuin siinä asiassa todettu eli:

- Suunniteltaessa ja budjetoitaessa hankkeita, tulee kaikki kustannusvaikutukset, ml. purkamiskustannukset, ottaa huomioon. Rakennusten purkamiset tulee hoitaa saman tien, kun tiloille ei ole enää käyttöä.
- Kouluinvestointeihin sisältyvän liikuntasalin/-hallin suunnittelussa tulee lähteä siitä, että se monitoimitila, joka mahdollistaa myös esim. kulttuuri- ja messutapahtumia. Liikuntahallin tulee olla riittävän kokoinen täyttäen tarpeelliseksi arvioitavien liikuntalajien viralliset vaatimukset (mm. täysmittaisuus). Myös riittävät katsomotilat ja pysäköintitilat sekä esteettömyys tulee ottaa suunnittelussa ja budjetoinnissa huomioon.