RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hulevesiongelma Sammallahdentiellä
Viranomaislautakunta 10.03.2022 § 11
Iitissä Sammallahdentieltä on otettu yhteyttä rakennusvalvontaan
kesäkuussa 2021 hulevesien tuottamasta ongelmasta. Yhteydenotossa on lähetetty kuvia kiinteistöltä ja kerrottu tilanteesta lyhyesti. Rakennusvalvonta on lähettänyt viestit edelleen ympäristönsuojeluun.
Näiden sähköpostien ja puhelinkeskustelun jälkeen
ympäristönsuojelutarkastaja teki käynnin alueella. Tästä käynnistä on lyhyt
raportti tämän päätöksen liitteenä.
Asiassa on pyritty menemään eteenpäin viime vuoden aikana asukkaiden
yhteisten sopimusten kautta. Tämä ei ole tuottanut tuolosta vuoden loppuun mennessä. Ympäristönsuojelutarkastajan ja ELY-keskuksen välinen sekä asianosaisten ja viranhaltijan välinen sähköpostikeskustelu jaetaan lautakunnalle esityslistan oheismateriaalina.
Suurin ongelma alueella on maastollisesti yläpuolisilta kiiteistöiltä valuva
vesi, joka tuottaa ongelmia rakennusten kunnolle ja piha-alueelle. Alueella
on ympäristönsuojeluun tulleiden tietojen mukaan tehty hulevesien
johtamiseen muutoksia sekä metsää on kaadettu suurelta alueelta. Maaperä on kalliota. Tulevan kevään sulamisvesien pelätään tekevän entistä pahempaa jälkeä alueella.
Lisätietoja antaa ympäristönsuojelutarkastaja Anniina Jäntti,
etunimi.sukunimi@iitti.fi, 04405596498.
Ehdotus Ympäristönsuojelutarkastaja
Lautakunta päättää pitää katselmuksen Sammallahdentien alueella yhdessä rakennustarkastajan ja ympäristönsuojelutarkastajan kanssa. Ajankohdasta ja muista yksityiskohdista päätetään kokouksessa.
Päätös Viranomaislautakunta
Keskustelun kuluessa Aimo Ruusunen ehdotti, että lautakunta päättää pitää Sammallahdentien alueella katselmuksen, mutta päättää ajankohdan
myöhemmin sen mukaan, milloin sääolosuhteet ovat sopivat katselmuksen
tekemiseen. Puheenjohtajan tiedustellessa lautakunta oli yksimielisesti
Aimo Ruususen tekemän ehdotuksen kannalla.
Puheenjohtaja totesi viranomaislautakunnan päättäneen järjestää
katselmuksen Sammallahdentien alueella mutta päättää
katselmusajankohdan myöhemmin.
Viranomaislautakunta 31.05.2022 § 21
80/11.06.03/2022
Valmistelija Rakennustarkastaja: Petri Miettinen, puh. 0400 254 450, petri.miettinen@iitti.fi
Esittelijä Rakennustarkastaja Petri Miettinen
Päätösehdotus Lautakunta päättää ajankohdan, jolloin pitää yhdessä rakennustarkastajan ja ympäristönsuojelutarkastajan kanssa katselmuksen Sammallahdentien alueella.
Päätös Viranomaislautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti ja päätti, että katselmustilaisuus pidetään 22.6.2022 klo 13.00.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |