RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 70
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hyvinvointikertomus 2021-2025
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 260
Valmistelija Hyvinvointijohtaja, Irina Barkman puh. 0400 932 135 irina.barkman@iitti.fi
Asian selostus Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia
Terveydenhuoltolain (1326/2010) 2 luvun 12 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
Hyvinvointikertomuksen tekeminen on osa kunnan strategiatyötä sekä toiminta- ja taloussuunnittelu prosessia. Valtuustokausittain laadittava hyvinvointikertomus valmistellaan kunkin valtuustokauden vaihtuessa uudelle valtuustolle.
Hyvinvointikertomus sisältää tietoa kuntalaisten elämänlaadusta, osallisuudesta, tasa-arvoisuudesta, liikkumisesta ja elintavoista, ympäristöstä ja turvallisuudesta sekä mielen hyvinvoinnista ja päihteiden käyttöön liittyvistä näkökulmista.
Päijät-Hämeessä on kuntien ja hyvinvointialueen kesken sovittu neljä hyvinvointikärkeä, joiden alle ko. teemat sijoittuvat:
- mielen hyvinvointi
- osallisuus ja yhteisöllisyys
- arjen turvallisuus
- päihteettömyys ja terveelliset elintavat.
Hyvinvointikertomuksessa tarkastellaan myös asetettuja hyvinvointisuunnitelman 2021–2025 tavoitteita ja miten niihin on vastattu valtuustokaudella.
Hyvinvointikertomuksesta nousee painopistealueita tulevaan hyvinvointisuunnitelmaan 2026–2029.
Oheismateriaalina hyvinvointikertomus 2021–2025.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan Iitin kunnan hyvinvointikertomuksen 2021-2025 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Irina Barkman poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn päätyttyä.
Kunnanvaltuusto 09.12.2025
370/12.08/2023
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen 2021-2025
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |