RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite, Iitin Ravilinnan yleisurheilukentän peruskorjaus
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 224
Valmistelijat Hyvinvointikoordinaattori: Irina Barkman, puh. 0400 932135, irina.barkman@iitti.fi ja kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Talousarviomäärärahoja edellyttävät valtuustoaloitteet käsitellään osana vuotuista talousarviokäsittelyä omina pykälinään kunnanhallituksessa. Oletuksena on, että aloitteet voidaan tällöin katsoa loppuun käsitellyiksi, oli kannanotto tarvittavaan määrärahaan myönteinen tai kielteinen sen mukaisesti, miten määrärahavaraukset on sisällytetty seuraavan vuoden talousarvioon tai kuluvan vuoden talousarviomuutokseen.
6.7.2021 jätetyssä valtuustoaloitteessa 9 valtuutettua on esittänyt Ravilinnan yleisurheilukentän peruskorjaamista sekä katetun katsomon rakentamista kentälle.
Talousarvioon 2023 ja taloussuunnitelmaan 2024-2025 sisältyy 130 000 investointivaraus vuodelle 2025 urheilukentän perusparannukseen. Varaus perustuu asiantuntija-arvioon kentän kunnostustarpeesta sekä kuularingin ympäristön uudistamisesta. Vuodelle 2023 on esitetty varaus urheilukentän irtaimen varustuksen parannuksiin, joilla parannetaan kentän monipuolista käyttöä.
Katetun katsomon investointiesitykseen ei tässä vaiheessa ole otettu tarkempaa kantaa, mutta sen kustannukset on tiedostettu olevan huomattavan suuret. Hanketta on selvitetty tutkimalla muita vastaavia toteutettuja hankkeita. Kevyidenkin ratkaisujen kustannukset ovat usein jo 50 000 euron luokkaa ja rakenteiden koko ja vaativuus huomioiden siitä ylöspäin. Kustannusten sisällyttäminen talousarvioon tai suunnitelmavuosille edellyttäisi tarkempaa hankesuunnitelmaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 13.12.2022 § 49
163/12.04.02/2022
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |