Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 79


 

 

Osakkuusyhteisöjen kokoukset kunnanhallitukselle tiedoksi 8.4.2024

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 79  

41/00.01.02/2022  

 

 

Kunnan konserniohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä, joissa kunnalla on määräämisvalta. Konsernitaseeseen otetaan mukaan myös osakkuusyhteisöt, joissa kunnalla on merkittävä omistusosuus ilman määräämisvaltaa vaikkei konserniohje koskekaan näitä osakkuusyhteisöjä. Tällaisina osakkuusyhteisöinä pidetään yhteisöjä, joissa kunnalla on vähintään 20 %:n omistusosuus. Konserniohjeen mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa konserniohjetta yksityiskohtaisempia ohjeita konsernin tytäryhteisöille.

 

Konserniohjeen piiriin kuuluvien yhteisöjen lisäksi kunta on osakkaana tai

jäsenenä lukuisissa muissakin yhteisöissä ja yhdistyksissä, joten kunnan tahdon välittyminen myös näiden yhteisöjen päätöksentekoon on merkityksellistä.

 

Kunnanhallitus hyväksyi 3.4.2006 käytännön, jonka mukaan se ohjeistaa

kunnan edustajiksi eri yhteisöihin valitut edustajansa heidän käyttäessään

kunnan puhevaltaa yhteisöjen kokouksissa.

 

Tulevia osakkuusyhteisökokouksia:

 

  1. Pohjois-Kymen Kasvu ry:n vuosikokous 17.4.2024, edustaja Siiri Mertakorpi, varaedustaja Reijo Leino

 

  1. Iitin Vuokratalot Oy:n varsinainen yhtiökokous 17.4.2024, edustaja Atte Savelainen, varaedustaja Timo Mäntynen

 

  1. Monetra Oulu Oy:n neuvottelukunnan kokous 19.4.2024, edustajaksi Tuomas Rimpiläinen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kokousasiakirjat tiedoksi ja ohjeistaa kokousedustajia tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Eemeli Lehtinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

Ptk tark.