RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osakkuusyhteisöjen kokoukset kunnanhallitukselle tiedoksi 11.3.2024
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 53
41/00.01.02/2022
Kunnan konserniohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä, joissa kunnalla on määräämisvalta. Konsernitaseeseen otetaan mukaan myös osakkuusyhteisöt, joissa kunnalla on merkittävä omistusosuus ilman määräämisvaltaa vaikkei konserniohje koskekaan näitä osakkuusyhteisöjä. Tällaisina osakkuusyhteisöinä pidetään yhteisöjä, joissa kunnalla on vähintään 20 %:n omistusosuus. Konserniohjeen mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa konserniohjetta yksityiskohtaisempia ohjeita konsernin tytäryhteisöille.
Konserniohjeen piiriin kuuluvien yhteisöjen lisäksi kunta on osakkaana tai
jäsenenä lukuisissa muissakin yhteisöissä ja yhdistyksissä, joten kunnan tahdon välittyminen myös näiden yhteisöjen päätöksentekoon on merkityksellistä.
Kunnanhallitus hyväksyi 3.4.2006 käytännön, jonka mukaan se ohjeistaa
kunnan edustajiksi eri yhteisöihin valitut edustajansa heidän käyttäessään
kunnan puhevaltaa yhteisöjen kokouksissa.
Tulevia osakkuusyhteisökokouksia:
- KSS Verkko Oy:n varsinainen yhtiökokous 25.3.2024, edustaja Atte Savelainen, varaedustaja Antti Kankkunen
- Kymenlaakson Virkistysalueyhdistys ry:n vuosikokous 8.4.2024, edustaja Markku Yli-Kaitala
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kokousasiakirjat tiedoksi ja ohjeistaa kokousedustajia tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |