RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestyksen vaalikuorien toimittaminen vaalipiirilautakunnalle
Keskusvaalilautakunta 26.01.2024 § 2
317/00.00.00/2023
Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri: Sonja Peltonen, puh. 040 152 6085, sonja.peltonen@iitti.fi
Vaalilain 64 §:n mukaan eduskuntavaaleissa, presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnan on suljettava vaalikuoret kestävään päällykseen äänestysalueittain lajiteltuina. Lähetykseen liitetään tiedot vaalikuorten lukumäärästä kussakin ryhmässä, johon ne on lajiteltu. Lähetys sinetöidään, ja sen päällykseen merkitään vaalipiirilautakunnan osoite ja lähettäjä. Lähetys toimitetaan kiireellisesti vaalipiirilautakunnalle sen määräämällä tavalla.
Vaalilain 64 §:n nojalla vaalipiirilautakunta on määrännyt vaalikuorten toimittamistavasta seuraavaa:
Posti Oy noutaa ja kuljettaa vaalikuoret vaalipiirilautakunnalle. Posti noutaa ennalta sovitun aikataulun mukaisesti kaikki paketit kaikista vaalipiirin kunnista perjantaina 26.1.2024 kello 19:00 jälkeen. Paketit luovutetaan keskusvaalilautakunnista Postin autonkuljettajalle, jonka henkilöllisyys tulee tarkistaa hänen henkilökortistaan. Autonkuljettaja kuittaa vastaanottaneensa kaikki paketit. Posti kuljettaa paketit Hämeenlinnaan suoraan Hämeen vaalipiirilautakunnalle Vaalipiirilautakunta tarkastaa, että kaikista kunnista on saapunut vaalikuoripaketti tai -paketteja ja kuitttaa ne kaikki vastaanotetuiksi.
Iitin kunnan osalta vaalikuoret noudetaan perjantaina 26.1.2024 kello 19:20.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta valtuuttaa sihteerin luovuttamaan ennakkoäänestyksen vaalikuoret Postin autonkuljettajalle perjantaina 26.1.2024 kello 19:20, joka kuljettaa paketit suoraan Hämeen vaalipiirilautakunnalle.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että keskusvaalilautakunnan sihteeri luovutti
ennakkoäänestyksen vaalikuoret Postin autonkuljettajalle 26.1.2024 kello
19:33.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |