Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 5


Valtuustoaloitteet yhteenveto vireillä 2023

 

 

Valtuustoaloitteet 2023

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 5  

158/00.01.03/2022  

 

 

Iitin kunnan hallintosäännön 115 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja

valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja

hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on

sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä

valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle

lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun

mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin

toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä

aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Valtuuston on käsiteltävä sen toimikauden aikana tehdyt aloitteet ennen

toimikauden päättymistä, minkä jälkeen ne katsotaan rauenneiksi.

Toimikauden kolmen viimeisen kuukauden aikana tehdyt aloitteet siirtyvät

kuitenkin käsiteltäväksi uuden valtuuston ensimmäisen toimintavuoden

aikana.

 

Vuonna 2023 on jätetty yhteensä 9 valtuustoaloitetta. Esityslistan liitteenä

on yhteenveto vuonna 2023 vireille tulleista ja loppuun käsitellyistä

aloitteista sekä aiemmin tehdyistä, vireillä olevista aloitteista ja

toimenpiteistä, joihin niiden johdosta on ryhdytty. Listauksesta on poistettu

hallintosäännön 115 §:n mukaisesti rauenneet aloitteet.

 

Liite: Yhdistelmä valtuustoaloitteista

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta annetut selostukset ja toimenpiteet sekä tämän hetkisen valmisteluvaiheen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.