Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 59


Liite 3 Avustussäännöt_2023_Luonnos_010323

 

 

Yksityistieavustussäännöt

 

 

 

Elinympäristövaliokunta 07.03.2023 § 9 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Asian selostus Iitin yksityistieavustussäännöt ovat olleet valmisteltavina ja niistä valmistunut 1.3.2023 päivätty luonnos jaetaan oheismateriaalina.

 

 Tavoitteena on saada avustussäännöt voimaan niin, että v. 2023 avustukset myönnetään ja maksetaan niiden mukaan. Siirtymäsäännöksinä otetaan huomioon, että avustushaku alkuvuonna on tehty nykyisten avustussääntöjen mukaan.

 

Oheismateriaali: Yksityistieavustusäännöt-luonnos 1.3.2023

 

Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta totesi, että yksityistieavustusääntö-luonnos on hyvä, eikä tarvetta ohjaukseen luonnoksen osalta ollut.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 59  

61/02.03.01.00/2022  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. hyväksyä uudistetut yksityistieavustussäännöt liitteen mukaisesti korvaamaan aiemmat avustussäännöt, ja että
2. avustussäännöt tulevat voimaan 1.6.2023 lukien niin, että siirtymäsäännös huomioiden niitä noudatetaan käsiteltäessä vuotta 2023 koskevia avustushakemuksia.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.