RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toiminnan seuranta
Kunnanhallitus 20.02.2023 § 28
Kunnanvaltuusto päätti 28.11.2006 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnallisen kokonaisuuden luovuttamisesta Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymälle päivähoitoa lukuun ottamatta.
Kunnanvaltuusto on päättänyt lisäksi järjestämisvastuun siirtämisestä kuntayhtymälle 28.6.2016. Järjestämisvastuussa oleva kuntayhtymä vastaa järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden
- yhdenvertaisesta saatavuudesta
- tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä
- tuottamistavasta
- tuottamisen valvonnasta
- viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä
Samassa yhteydessä kuntayhtymän nimi on muuttunut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymäksi. Yhtymän toiminta on lakannut 1.1.2023 hyvinvointialueiden käynnistyttyä. Yhtymän toiminnan seurantaa jatketaan kuitenkin siihen saakka, kun viimeinen tilinpäätös vuodelta 2022 on käsitelty.
Yhtymä on toimittanut 14.2.2023 lopulliset maksuosuustiedot ja ne esitellään kokouksessa. Yhteenveto on esityslistan oheismateriaalina.
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toiminnan seuranta vakiopykälänä päättyy tähän kokoukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kokouksessa annettavan selostuksen tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |