Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 267


Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2024

 

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2024

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 267  

356/01.00.02/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet

voimaan 1.1.2014. Organisaatioiden tulee laatia henkilöstö- ja koulutus

suunnitelma lain taloudellisesti tuetusta ammatillisesta osaamisen

kehittämisestä (1136/2013) ja lain työnantajan ja henkilöstön välisestä

yhteistoiminnasta annetun lain muuttamisesta mukaisesti.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat tulee laatia yhteistoiminnassa

henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.

 

Laissa määritellään suunnitelman sisältö sekä ne asiat, joihin suunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota. Työmarkkinajärjestöt ovat tehneet yhteisen mallin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimisesta.

 

Kunnallinen työmarkkinalaitos on lisäksi ohjeistanut kuntia suunnitelman

laatimisessa.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tulee sisältää:

. tiedot kunnan henkilöstörakenteesta ja arvio sen kehittymisestä,

. periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä

. yleiset periaatteet, joilla pyritään pitämään yllä työkyvyttömyysuhan

alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta

. arvio koko henkilöstön osaamisen kehittämisestä sekä

. ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista sekä

näiden syistä

. tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai

muutoin tarkoituksenmukaisesti ryhmiteltynä

. seurantamenettelyt

 

Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sisältää

säännökset ammatillista osaamista edistävästä koulutuksesta ja ammatillisen osaamisen kehittämiseksi laadittavasta koulutussuunnitelmasta, jonka laatiminen on edellytyksenä taloudellisen tuen saamiselle.

 

Ammatillisen osaamisen kehittämisellä tarkoitetaan työntekijöille

tarjottavaa suunnitelmallista koulutusta, joka on tarpeen työn tekijöiden

ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi vastaamaan

työtehtävien asettamia haasteita ja ennakoitavissa olevia muuttuvia

osaamistarpeita. Osaamista tulee kehittää nykyisissä ja mahdollisissa uusissa tehtävissä vaadittavaa osaamista ennakoiden.

 

Koulutussuunnitelman mukaisesti toteutetun osaamisen kehittämisen

perusteella kunta voi hakea koulutuskorvausta. Lain mukaan työnantajalla

on oikeus koulutuskorvaukseen enintään kolmelta koulutuspäivältä

vuodessa työntekijää kohden. Korvaus voi olla enintään 10 % työnantajan

koulutusajan palkkakustannuksista. Korvauksen maksaa

työttömyysvakuutusrahasto. Edellytyksenä korvauksensaamiselle on

voimassa oleva koulutussuunnitelma. Suunnitelmassa pitää vuosittain

määritellä koulutustarpeet työntekijöiden ammatillisen osaamisen

ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

 

Iitin kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2024 on

valmisteltu hallintopalveluissa ja käsitelty henkilöstöjärjestöjen edustajien

kanssa yhteistyö- ja työsuojelutoimikunnassa 30.11.2023.

Koulutussuunnitelma on toinen suunnitelma Iitissä ja noudattaa pitkälti

aikaisemman vuoden linjauksia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2024

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.