Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 264



 

 

Iitin liittyminen KETS-sopimukseen 2017 - 2025

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 264  

386/11.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

Valtuusto on asettanut kuluvan vuoden 2023 talousarviossa olennaisimpia toiminnallisia tavoitteita. Yhtenä tavoitteena on, että Iitin kunta on solminut energiatehokkuussopimuksen (KETS) ja liittynyt HINKU-verkostoon; energiatehokkuustyö on organisoitu kunnassa ja tavoitteet määritelty.

 

Asiaa ovat valmistelleet ympäristönsuojelutarkastaja, kiinteistömestari ja tekninen johtaja.

 

Päijät-Häme on Hinku-maakunta. Hinku-tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

 

Jos kunta liittyy Hinku-verkostoon (kohti hiilineutraalia kuntaa), sen velvollisuutena on liittyä myös KETSiin (kunta-alan energiatehokkuus-sopimus).

 

Meneillään olevaan KETSiin 2017 - 2025 voi vielä liittyä. Iitin kunta oli mukana edellisellä sopimuskaudella vuosina 2008 - 2016 energiaohjelman (KEO) piirissä.

 

Liittyminen KETSiin tapahtuu allekirjoittamalla liittyjäkohtainen energiatehokkuussopimus, jossa liittyjä sitoutuu kunta-alan energiatehokkuussopimuksen toimenpiteisiin ja tavoitteisiin.

 

KETSin tavoitteena on osaltaan varmistaa, että asiaan liittyvät kansalliset ja EU-tavoitteet saavutetaan. Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri osa kuntien, kaupunkien ja kuntayhtymien omasta ja niiden hallinnassa olevasta energiankäytöstä energiatehokkuussopimustoiminnan piiriin. Lisäksi tavoitteena on, että julkinen sektori toimii esimerkkinä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisessä levittämällä asukkaille ja alueen toimijoille aktiivisesti tietoa energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian käyttöön liittyvistä mahdollisuuksista sekä niiden tuloksista; näin myötävaikuttaen myös Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämiseen.

 

Iitin kunnassa on seurattu Iitin kasvihuonepäästöjä (mukana muutkin kuin kunta) vuodesta 2010 alkaen ns. CO2-raportilla, jonka tuottaa nykyisin Sitowise. Hinku-kunnissa päästöt lasketaan Hinku-laskentasäännön mukaan (mukaan lukien päästöhyvitykset). Päätölaskentaan voi tutustua verkossa sivulla: https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi/

 

Liittyessään KETSiin kunnan tulee asettaa vähintään 7,5 %:n ohjeellinen energiansäästötavoite. Iitin kunnan osalta tämä tarkoittaa 3.664,3 Mwh:n säästötavoitetta vuodesta 2022 laskettuna. Mukana ovat myös Iitin kunnan tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Iitin Jäähalli Oy, Iitin Vesihuolto Oy ja Iitin Vuokratalot Oy, jotka ovat antaneet suostumuksensa niiden liittämiselle sopimuksen piiriin. Sopimuskaudella 2008 - 2016 tytäryhtiöitä ei ollut mukana. Liittyjän energiankulutuksen ei edellytetä tavoitevuotena 2025 olevan sopimukseen liitettyä lähtötilannetta alhaisempi. KETS-sopimuksessa energiansäästöllä tarkoitetaan aktiivisin toimenpitein aikaan saatua energiatehokkuustoimenpiteen kohteena olevan energian loppukulutuksen vähentämistä nykytasosta sekä tulevan loppukulutuksen vähentämistä verrattuna siihen energiamäärään, joka toteutuisi ilman aktiivisia toimenpiteitä. Vastaavasti energiankäytön tehokkuuden parantamisella tarkoitetaan niiden toimenpiteiden toteuttamista, joilla tietyn tuotteen tai palvelun tuottamiseen tarvittavaa energiamäärää pienennetään.

 

Liityttyään kunnan tulee laatia toimintasuunnitelma ja toimittaa se Motivaan viimeistään vuoden kuluessa liittymisestä. Toimintasuunnitelmaa voidaan hyödyntää myös osana ilmastosuunnitelmaa. Ilmastosuunnitelman laatiminen on aloitettu Iitissä kuluvana vuonna 2023 osana yhteishanketta, jossa on mukana 7 kuntaa/kaupunkia.

 

Kaikkineen KETS-sopimuksen käytännön toimet/velvoitteet ovat seuraavat:

 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, Fontti, numero

Kuvaus luotu automaattisesti

 

KETSiin liittyminen lisää rahoitusmahdollisuuksia ja tuottaa tietoa energiatehokkuustoimien toteuttamisen tueksi. Energian tehokkaalla käytöllä voidaan vähentää ilmastopäästöjä ja samalla säästetään myös energiakustannuksissa.

 

Motivan verkkosivuille on koottu tietoa energiatehokkuussopimukseen liittyen yleisesti ja myös tukien sekä rahoituksen osalta tässä osoitteessa: https://www.motiva.fi/julkinen_sektori/tuet_ja_rahoitus

 

Esityslistan liitteenä on hyväksyttäväksi esitettävä Iitin kunnan energiatehokkuussopimus 2017 - 2025 ja siihen liittyvä Kunta-alan energiatehokkuussopimus.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää, että Iitin kunta liittyy Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen 2017 - 2025 esityslistan liitteenä olevan liittymissopimuksen (Iitin kunnan energiatehokkuussopimus) ja siihen liittyvän Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen mukaisesti. Liittymissopimuksen mukaisesti energiatehokkuussopimuksen vastuuhenkilönä toimii tekninen johtaja ja yhteyshenkilönä kiinteistömestari, joka hoitaa myös raportoinnin.

2. Kunnanhallitus toteaa, että työhön nimettävästä työryhmästä päättää hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja. Työryhmässä huomioidaan myös mm. Hinku-työ ja ilmastosuunnitelma-työ; mahdollinen yhteinen työryhmä. Lisäksi työryhmässä huomioidaan tarvittavilta osin tytäryhtiöiden edustus.

3.Kunnanhallitus päättää, että toimintasuunnitelma toimitetaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi 29.2.2024 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.