Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 269


 

 

Koulukuljetuslinjojen 9 ja 10 kilpailutus ja valinta

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 269  

338/02.06.00/2023  

 

 

Valmistelija Kasvatus ja opetusjohtaja, Jari von Becker, puh. 040 483 3 732, jari.vonbecker@iitti.fi

 

 

Iitin kunta kilpailutti koulukuljetuslinjoja keväällä 2022 ja valitsi kaksivuotiseen sopimukseen linjat, jotka päättyvät vuonna 2024 viikolla 22. Näillä linjoilla on kaksi yhden vuoden optiosopimusta, jotka ovat tilaajan jatkettavissa.

 

Sopimuskauden aikana Mattilan Liikenne Oy:n sopimus irtisanottiin päättymään vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Uusi kilpailutus käynnistettiin 18.10.2023 ja se päättyi 24.11.2023.

 

Kilpailutuksessa linja 9 on kahdeksan tunnin linja ja linja 10 on 5 tunnin linja. Tuntihintaisen linjan takuuaika on 5 tuntia / päivä. Molempiin linjoihin tarjoukset tehtiin tuntihinnalla.

 

Määräaikaan mennessä saapui 8 hakemusta. Tarjouksen jättäneet yhtiöt on listattu alla olevaan taulukkoon pisteiden antamassa järjestyksessä.

 

Kaava:

 

Pienin annettu arvo, jaettuna tarjottu arvo, kertaa maksimipistemäärä.

 

10 p aikaisempi kokemus yhteistyöstä ongelmitta

5 p ei aikaisempaa kokemusta

3 p jos ongelmia ja reklamoitu 1-2 kertaa

0 p jos useampia reklamaatioita

 

Kohde 9    tuntihinta  pisteet

 

1. E Pouhula Oy   46,50  80

2. HopLog Oy   52,24  72,30

3. Taksi Päijänne Oy   48,98  71,46

4. Hollolan tilausliikenne   52,10  67,48

5. Tiirismaan Liikenne Oy   52,38  67,14

6. Triviabus Oy   52,44  67,07

7. Savonlinja Oy   55,00  64,18

8. Nortamaa Oy   61,60  57,84

 

Kohde 10

 

1. E Pouhula Oy   69,00  75,93

2. Taksi Päijänne Oy   64,99  75,00

3. Hollolan tilausliikenne Oy  78,50  62,95

4. HopLog Oy   79,49  67,23

5. Tiirismaan Liikenne   79,90  61,94

6. Nortamaa Oy   180,00  30,27

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että linjan 9 liikennöitsijäksi valitaan E Pouhula Oy tuntihinnalla 46,50 euroa ja linjan 10 liikennöitsijäksi E Pouhula Oy tuntihinnalla 69,00.

Näiden sopimus alkaa 7.1.2024 ja jatkuu v 2027 viikon 22 loppuun mennessä. Tämän jälkeen tilaajalla on mahdollisuus jatkaa sopimusta optiolla joko yhdeksi vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.