RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 251
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviomuutokset 3/2023
Kunnanhallitus 20.11.2023 § 251
308/02.01.01/2023
Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja: Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi
Vuoden 2023 kolmanteen talousarviomuutokseen on kerätty käyttötalouden ja tuloslaskelmaosan muutostarpeita.
Käyttötalouden osalta henkilöstokulujen toteuma on ollut talousarviovuonna ennakoitua suurempaa koko kunnassa. Sivistystoimen (Kasvun ja oppimisen palvelut) osalta se on ollut niin merkittävää, että on tarpeen esittää muutoksia varhaiskasvatuksen ja koulutuspalveluiden tulosalueille.
Koulutuspalveluihin esitetään 279 541 euron lisämäärärahaa. Varhaiskasvatukseen esitetään 176 018 euron lisämäärärahaa. Ennakoitua suurempi henkilöstökulujen toteuma johtuu palkkaratkaisun lisäksi sijaisten ennakoitua suuremmasta käytöstä.
Verotulojen tilitys vuonna 2023 on ollut kokonaisuutena talousarviossa ennakoitua suurempaa aiempien vuosien jälkitilitysten (ns. verohäntien) sekä myönteisen työllisyystilanteen vuoksi. Tuloverojen tuottoarviota nostetaan 10,2 miljoonasta 11,0 miljoonaan. Yhteisöverotuottoarviota lasketaan 1,2 miljoonasta 1,1 miljoonaan. Kiinteistöverotuottoarvio nostetaan 3,1 miljoonasta 3,4 miljoonaan. Verotuottojen arviot perustuvat Kuntaliiton veroennusteeseen.
Kausalan kaukolämpö -kaupan täytöntöönpano viivästyy kauppapäätöksestä hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen johdosta eikä tästä näin ollen toteudu aiotussa aikataulussa. Tästä johtuen talousarvion tuloslaskelmaosassa satunnaisiin eriin sisältyvä 5 375 000 euroa ei toteudu talousarviovuonna.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarviomuutokset 3/2023 esittelytekstin ja liitteen mukaisena.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Jari von Becker ja Seppo Lehtinen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |