Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 220


 

 

Vuolenkosken päiväkodin urakoitsijan valinta

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 220  

306/10.03.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja: Harri Hoffrén, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi 

 

Iitin kunnan investointiohjelmassa on muun muassa päiväkotitilojen lisääminen. Kunnan talousarviossa kahdelle päiväkotihankkeelle on myönnetty määrärahat vuosille 2023 ja 2024. Hyväksytyn hankesuunnitelman mukaan Vuolenkosken uuden päiväkodin rakennustyöt aloitetaan marraskuussa 2023, työt tulee valmistua 2.8.2024.

 

Kyseessä uuden päiväkotirakennuksen rakentaminen nykyisen koulun ja päiväkodin pihapiiriin tyhjälle rakennuspaikalle. Uuden päiväkodin kerrosala 315 kem2. Uudessa päiväkodissa tulee toimimaan kaksi lapsiryhmää. Rakennuksen lisäksi hankkeeseen kuuluvat suhteellisen laajat tie- ja pihajärjestelyt sekä leikkiväline- ja pihakatosjärjestelyt.

 

Päiväkodin rakentaminen toteutetaan kokonaisurakkana, jossa urakoitsijalle kuuluvat kaikki työt sekä myös toteutusvaiheen rakennesuunnittelu, jolloin urakoitsijalle on tiettyä liikkumavaraa ja vapautta rakentamistavan valinnassa. Noudatettava kuitenkin tiettyjä periaatteita ja käytettävä materiaaleja, jotka suunnitelmissa määritetty.

 

Kunnan tekninen toimi on kilpailuttanut hankkeen toteutuksen kokonaisurakkana avoimella tarjouspyyntömenettelyllä siten, että tarjousten tuli olla perillä 10.10.2023. Hankintailmoitus on julkaistu julkisten hankintojen HILMA -kanavalla 17.9.2023. Tarjousasiakirjojen vertailun ja mahdollisten selonottoneuvottelujen jälkeen voidaan tehdä päätösehdotus valittavasta urakoitsijasta.

 

Vertailu ja neuvottelut valmistuvat esityslistan lähettämisen jälkeen, mistä johtuen esittelyteksti ja päätösehdotus täydennetään kokouksessa.

 

Esittelytekstin täydennys:

 

Urakkaan saatiin kahdeksan tarjousta. Edullisimman tarjouksen jätti Työyhteenliittymä: Lehtisen Rakennus ja Kone Oy Rakennustyö J. Pekkinen Oy VVR Wood Oy.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Päätösehdotus asiassa annetaan kokouksessa.

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita työn toteuttajaksi 978 500,00 €:n (ALV 0%) hintaan Työyhteenliittymän: Lehtisen Rakennus ja Kone Oy Rakennustyö J. Pekkinen Oy VVR Wood Oy.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.