Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 228



 

 

Vuoden 2024 äitienpäiväkunniamerkkien hakeminen

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 228  

181/00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Iitin kunnanhallituksen on saapunut Aluehallintovirastolta 27.9.2023 päivätty kirje, jossa se pyytää ehdotuksia äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi.

 

Kuntien toivotaan myös harkitsemallaan tavalla tiedottavan äitienpäiväkunniamerkin hakemiskäytännöstä alueellaan. Äitienpäiväkunniamerkkiehdotukset toimitetaan ehdokkaan kotikunnan aluehallintovirastoon.

 

Kunniamerkin myöntämisperusteina ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana. Myös muita yleisempiä ansioita voidaan ottaa huomioon vanhemmuuden rinnalla. Aluehallintovirasto ei käsittele ammattimaista perhehoitoa harjoittavia koskevia hakemuksia.

 

Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on myös, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan ehdottaa palkittaviksi. Huomioon otetaan myös laajempi yhteiskunnallinen kasvatusvastuu ja toiminta; toiminta esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä, koululautakunnissa sekä vanhempainyhdistyksissä.

 

Tarkoituksena on, että palkitut äidit saapuvat Helsinkiin äitienpäiväjuhlaan, jossa kunniamerkit luovutetaan. Käytännön järjestelyt hoitaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

 

Äitienpäiväkunniamerkkiehdotukset tulee toimittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastoon marraskuun 3. päivään 2023 mennessä.

 

Oheismateriaalina aluehallintoviraston kirje.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi ehdotettavista henkilöistä ja valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan hyväksymään ja  toimittamaan mahdolliset esitykset Etelä-Suomen aluehallintovirastoon määräajan puitteissa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.