RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntien yhteisen kaavasuunnittelijan palkkaaminen
Kunnanhallitus 04.09.2023 § 185
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Päijät-Hämeen liiton ja Päijät-Hämeen kuntajohtajien kesken on keskusteltu kuntien yhteisestä kaavoittajasta, jonka työpanokselle olisi tarvetta useammalla kunnalla. Yhteistyöstä ovat olleet kiinnostuneita Iitti, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä.
Kuntien yhteisen kaavoittajan tehtäviksi on suunniteltu:
1. Toimia kuntien asiantuntijana osallistumalla kaavoituksen ja rakentamisen tarpeiden ja tavoitteiden kartoittamiseen, osallistumisen ja vaikutusten arvioinnin koordinointiin, viranomaistyöhön sekä suunnittelun ohjaamiseen.
2. Osallistua kaavoitusta ja muuta alueiden käyttöä tukeviin selvitys-, kehittämis-, seuranta- ja muihin vastaaviin tehtäviin.
3. Opastaa kuntalaisia kaavoitusta koskevissa kysymyksissä.
4. Laatia kaava-asiakirjoja ja muita suunnitelmia kuntien tarpeisiin.
Yhteisen kaavoittajan koordinoinnista ja ohjaamisesta vastaisivat sopimuskuntien kunnanjohtajat tai heidän valtuuttamansa henkilöt.
Toimintamallissa yksi kunta toimisi ns. isäntäkuntana ja sovitulla perusteilla laskuttaisi toteutuneet kustannukset muilta osallistuvilta kunnilta. Kaavasuunnittelija voisi työskennellä eri kunnissa tarpeen mukaan ja vaihtoehtona on ollut myös, että vakituinen työpiste sijaitsisi maakuntaliiton tilossa jos niin sovitaan.
Tehtävää on alkuvaiheessa ajateltu noin kahden vuoden mittaiseksi määräaikaiseksi jaksoksi, minkä jälkeen saatujen kokemusten perusteella arvioidaan jatkoa. Ensivaiheessa tulisi ratkaista, mikä kunta sisällyttää tehtävän organisaatioonsa. Alustavissa keskusteluissa Iitti on tullut esiin mahdollisena isäntäkuntana.
Sijaintikunnan ratkettua tulee vielä viimeistellä sopimusta, rekrytointia ja palkkausta ja valintaprosessia koskevat yksityiskohdat.
Kuntien ja liiton välisestä yhteistoimintasopimuksesta ja rekrytointi-ilmoituksesta on tehty oheismateriaalina olevat luonnokset.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy valmistelun jatkamisen siltä pohjalta, että Iitti tarjoutuu isäntäkunnaksi ja valtuuttaa kunnanjohtajan viimeistelemään sopimusta ja rekrytointia koskevat yksityiskohdat yhteistyössä muiden osallistuvien kuntien kanssa. Valmis yhteistoimintasopimus tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Kunnanhallitus 02.10.2023 § 208
345/01.01.00/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Iitin, Kärkölän, Sysmän ja Padasjoen kuntajohtajien ja maakuntaliiton edustajien kesken on käyty tarkentavat neuvottelut sopimuksesta ja sovittu, että sopimusluonnos viedään kuntien ja maakuntaliiton hyväksyttäväksi.
Iitin kunta varautuu vuoden 2024 talousarviossa ja sitä seuraavien suunnitelmavuosien osalta huoimioimaan tehtävän aiheuttamat toimintatulot ja toimintatuotot talousarviossaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheismateriaalina olevan sopimusluonnoksen Yhteistoimintasopimukseksi Iitin, Kärkölän, Sysmän ja Padasjoen kuntien yhteisestä kaavoittajasta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |