Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 36


 

 

Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja työvoimaviranomaisten välisen aiesopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 02.10.2023 § 209 

 

 

Vastuu työnhakijoille ja yrityksille ja muille työnantajille tarjottavista työvoimapalveluista siirtyy kuntien vastuulle 1.1.2025. Työvoimapalveluiden järjestäminen ja muut työvoimapalveluihin liittyvät lakisääteiset tehtävät muodostavat kunnille uuden valtionosuuteen oikeuttavan tehtävän. Uudistuksen tavoitteena on nivoa työvoimapalvelut osaksi kunnan elinvoimatyötä sekä tuottaa tehokkaampia ja saavutettavampia palveluita.

 

Kunta voi järjestää työvoimapalvelut itsenäisesti, jos kunnan työvoiman määrä on vähintään 20 000. Muutoin kuntien tulee muodostaa palveluiden järjestämiseksi työllisyysalue, jonka työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Lisäksi alueen tulisi olla maantieteellisesti yhtenäinen ja työmarkkinoiden kannalta toimiva. Työllisyysalueen kuntien yhteistoiminnassa on kysymys kuntien lakisääteisestä yhteistoiminnasta. Työllisyysalueen kuntien tulee siirtää järjestämisvastuu kuntalain 8 §:n mukaan joko vastuukunnalle tai kuntayhtymälle. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee sopia kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulla tavalla tehtävän antamisesta vastuukunnan hoidettavaksi. Kuntalain 8 §:n mukaan kunta vastaa tehtäviensä rahoituksesta, vaikka järjestämisvastuu on siirretty toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee sopia keskenään tehtävän hoitamisesta aiheutuvien kustannusten jaosta. Kuntien on toimitettava yhteistyötä koskevat sopimukset työ- ja elinkeinoministeriöön 31.10.2023 mennessä.

 

Työllisyysalueen osapuolet muodostavat sopimuksella työvoimapalveluiden järjestämisen yhteistoiminta-alueen (työllisyysalue). Sopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan Hollolan kunta toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Kuntien yhteistoiminta perustuu sopimukseen. Kuntien on tehtävä sopimus yhteisestä toimielimestä. Liitteenä esitettävällä sopimuksella osapuolet sopivat yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen.

 

Sopimus on kuntalain 52 §:n mukainen sopimus kuntien yhteisestä toimielimestä ja se koskee työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023) säädettyjen työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta. Sopimuksella osapuolet muodostavat työvoimapalveluiden järjestämisen yhteistoiminta-alueen (työllisyysalue). Sopimusta on valmisteltu yhteistoiminta-alueen kuntajohtajien yhteistyötapaamisissa 21.6.2023 ja 22.9.2023.

 

Liitteenä esitettävällä perustelumuistiolla on tarkoituksena täydentää ja selkiyttää TE-palveluiden rahoitusta ja kustannustenjakoa siten kuin näistä on sovittu sopimuksessa TE-tehtävien hoitamisesta.

 

Liitteenä esitettävällä TE-palveluiden järjestämissuunnitelma on TE24-valmistelun koskevan strategisen tason palvelusuunnitelma, joka on luonteeltaan päivittyvä.

 

 

 

 

Suunnitelma sisältää mm:

 

-          Alustavan suunnitelman/ periaatteet palveluiden tuotantotavoista ja organisoinnista sekä palvelurakenteesta (palvelupisteet)

 

-          Arvio palveluiden resursseista (pohjaksi budjetoinnille)

 

Päijät-Hämeen maakuntaan syntyy kaksi työvoimaviranomaista, Päijät-Hämeen työllisyysalue ja Lahden kaupunki. Kahden työllisyysalueen mallia on pidetty tarkoituksenmukaisena työllisyysrakenteen poikkeavuudesta johtuen. Kahden alueen malli mahdollistaa työllisyydenhoidon kohdennukset paremmin tarvelähtöisesti ja tarjoaa mahdollisuuden paikallisille ratkaisuille. Lähtökohtana on kuitenkin työllisyysalueiden vahva yhteistyö. Työvoimaviranomaisten yhteistyöstä oleva aiesopimus on liitteenä.

 

Liitteet Aiesopimus työvoimaviranomaisen yhteistyöstä

 Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimus

 Perustelumuistio

 TE-palveluiden järjestämissuunnitelma

 Päijät-Hämeen työllisyysalueen palveluita koskeva liitetaulukko

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja työvoimaviranomaisten välisen aiesopimuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 17.10.2023 § 36  

359/00.04.01/2023  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja työvoimaviranomaisten välisen aiesopimuksen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Ptk tark.