RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 196
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pyhäjärven-Leininselän-Urajärven rantayleiskaavan muutos Kalliosaaren tilan osalta, ehdotusvaihe
Kunnanhallitus 18.09.2023
105/10.02.02/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, p. 0404854037, harri.hoffren@iitti.fi
Kunnanhallitus on kokouksessaan 17.04.2023 § 73 päättänyt käynnistää Pyhäjärven-Leininselän-Urajärven rantayleiskaavan muutoksen Kalliosaaren tilan 142-408------ osalta. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kaavamuutos tehdään kunnan kustannuksella.
Kaavamuutosta koskevat, 12.6.2023 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos pidettiin yleisesti nähtävillä 22.6. - 21.7.2023. Nähtävänäoloaikana osallisilla ja kunnan jäsenillä oli oikeus esittää mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmien
riittävyydestä ja kaavoituksen tavoitteista sekä kaavaluonnoksista. Mielipiteitä ei jätetty.
Lisäksi osallisilta viranomaisilta pyydettiin lausunnot. Lausunnon antoivat Hämeen ELY-keskus, Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo ja Päijät-Hämeen liitto. Lausunnoissa ei esitetty huomautettavaa kaavan sisällön osalta. Vastuumuseo toteaa lausunnossaan, että kaavamuutosalueelle ei ole tarvetta tehdä tarkempaa arkeologista selvitystä. Museo kuitenkin huomauttaa, että viitaten kaavaselostuksen sivulle 4 (muinaisjäännökset) ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sivulle 3 (selvitykset), muinaisjäännösrekisteri ei ole arkeologinen selvitys. Museo toteaa, että vaikka muinaisjäännösrekisterin tietojen tarkistaminen onkin kaavoitusprosessissa suotavaa, ei kyseessä ole selvitys
eikä tietojen tarkastaminen ko. aineistosta vastaa varsinaista muinaisjäännösselvitystä. Lisäksi vastuumuseo esittää lausunnossaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman osalta, että Päijät-Hämeen maakuntamuseo tulee korjata seuraaviin kaavahankkeen asiakirjoihin vastaamaan sen nykyistä muotoa eli Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo.
Kaavan laatija DI Pertti Hartikainen/Karttaako Oy 1.9.2023 päivittänyt kaavaluonnoksen kaavaehdotukseksi sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) saadut lausunnot huomioon ottaen. Kaavaehdotus (kaavakartta määräyksineen ja kaavaselostus) sekä OAS jaetaan esityslistan oheismateriaalina.
Kaavamuutoksella korjataan kaavassa oleva virhe maanomistajan aloitteesta. Taustamaaston yksi lomarakennuspaikka (RA) poistetaan ja muutetaan maa- ja metsätalousalueeksi (M).
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää,
1. hyväksyä 1.9.2023 päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS).
2. että 1.9.2023 päivätty kaavaehdotus asetetaan MRA 19 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi kirjaston Iitti-pisteeseen ja kunnan verkkosivuille. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä.
3. että kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen tiedotetaan seuraavasti:
- kuulutus kunnan verkkosivuilla ja Iitinseudussa
- ilmoitus kirjeitse poistettavan rakennuspaikan ja siihen rajoittuvien tilojen omistajille.
4. että ehdotuksesta pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta (MRA 20 §).
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |