Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 66


Tilintarkastuskertomus 2022

 

 

Tilintarkastuskertomuksen käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen tilikaudelta 1.1.-31.12.2022

 

Tarkastuslautakunta 12.06.2023 § 66  

272/02.01.01/2023  

 

Kuntalain (410/2015) 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Havaitsemistaan olennaisista epäkohdista tilintarkastajan on ilmoitettava viipymättä kunnanhallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

 

Kuntalain 125 §:n tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Tilintarkastajat ovat tarkastaneet kunnan hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Liitteenä tilintarkastuskertomus 2022.

 

Lisätietoja: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Markku Saarelma puh. 045 8718 018

 

Esittelijä Puheenjohtaja Markku Saarelma

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen tilintarkastajien lausuman
- kunnan hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti
- kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti
- valtionosuuksien perusteista annetut tiedot ovat oikeita
- kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta.
- esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä
- esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.2022 - 31.12.2022

 

Päätös Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
Lautakunta tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Ptk tark.