RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 165
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yksilöasiainjaoston asettaminen
Kunnanhallitus 07.08.2023 § 165
311/00.00.01/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Hallintosäännön 10 § mukaan kunnanhallitus asettaa toimikaudekseen
yksilöasiainjaoston.
Yksilöasiainjaostossa on 3 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jaoston jäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kunnanhallitus valitsee jäsenistään. Jaoston esittelijänä toimii kunnanjohtaja tai käsiteltävässä asiassa vastuunalainen toimialajohtaja.
Hallintosäännön 14 §:n mukaisesti yksilöasiainjaoston tehtävänä on
1. käsitellä viranhaltijoiden päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset, jotka
erityislakien tai asetusten mukaan on osoitettava kunnan
monijäseniselle toimielimelle. Ei kuitenkaan hankintalain mukaisia
hankintaoikaisuja, jotka käsittelee hankintapäätöksen tehnyt
viranhaltija.
2. tehdä erityislakien tai asetusten mukaiset yksilöpäätökset, ellei
päätösvalta kuulu viranhaltijalle.
3. tehdä päätökset perusopetuslain 36 §:n ja lukiolain 26 a §:n
mukaisesta oppilaan erottamisesta määräajaksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa yksilöasiainjaoston ja nimeää siihen kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti ja nimesi varsinaisiksi jäseniksi Merja Lonka pj (varalla Siiri Mertakorpi), Timo Mäntynen vpj (varalla Eira Leino) ja Päivi Matilainen (varalla Seppo Lehtinen).
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |