RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite sähköauton lainauskokeilusta Iitin kunnankirjastosta vuoden 2024 aikana | |
Valtuustoaloite hallintosääntöön | |
Valtuustoaloite kesäkahvilan uuden myyntivitriinin hankintaan |
Kunnanvaltuuston kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 20.6.2023
Kunnanvaltuusto 20.06.2023 § 27
93/00.01.03/2022
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Kokouskutsussa mainittujen asioiden jälkeen jätettiin seuraavat
valtuustoaloitteet:
1. Veikko Ikosen ja kahdeksan muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite hallintosäännön muuttamiseksi niin, että vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus valtuuston kokouksissa ja se voi nimetä edustajansa valtuuston sisäisiin valiokuntiin. 2. Veikko Ikosen ja yhdeksän muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Kirkonkylän kesäkahvilan uuden myyntivitriinin hankkimiseksi. 3. Eira Leinon ja yhden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite sähköauton 3 viikon lainauskokeilujakson toteuttamisesta Iitin kirjastossa vuoden 2024 aikana.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ottaa aloitteet vastaan valmistelua varten.
Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet ovat liitteenä.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |