RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 146
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poikkeavat aukioloajat Ravilinnan liikuntapaikoilla
Palveluvaliokunta 21.03.2023 § 10
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Irina Barkman puh. 0400 932 135
irina.barkman@iitti.fi
Ravilinnan liikuntapaikkojen aukioloajoissa on poikkeuksia juhlapyhinä ja aatonaattoina. Poikkeavat aukioloajat on esitetty palveluvaliokunnalle oheismateriaalissa 1.
Näihin aukioloaikoihin ovat liikuntapaikkojen käyttäjät toivoneet muutoksia. Suurin muutostarve on noussut kuntosalin aukioloajoista.
Palveluvaliokunnan oheismateriaalissa 2 on esitetty uudet aukioloajat, joissa on huomioitu kuntosalilla kävijöiden toiveet omatoimiaikojen lisäämisestä. Kuntosalilla kävijöiden kanssa (jotka ovat aukioloaikojen muutoksen nostaneet esille) on käyty keskusteluja ko. uudistetuista aukioloajoista ja esitettävät uudet liikuntapaikkojen aukioloajat ovat muotoutuneet näiden käytyjen keskustelujen pohjalta.
Asiaa on käsitelty palveluvaliokunnassa.
Valiokunnan ohjaus Palveluvaliokunta ohjaa kunnanhallitukselle päätettäväksi esitetyt uudet aukioloajat. Lisääntynyt omatoimiaika kuntosalin käytön suhteen tukee kuntalaisten hyvinvointia.
Kunnanhallitus 19.06.2023 § 146
189/12.04.00/2022
Liikuntapaikkojen poikkeukselliset aukioloajat (kuntosalilla omatoimivuorot muiden liikuntapaikkojen ollessa suljettuna - henkilökuntaa ei tuolloin ole paikalla) 19.6.2023 alkaen.
Uudenvuoden aatto Liikuntapaikat suljetaan klo 18.00
Uudenvuoden päivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Loppiainen Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Pitkäperjantai Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Pääsiäispäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
2. pääsiäispäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Vappuaatto Liikuntapaikat suljetaan klo 18.00
Vappu Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Helatorstai Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Juhannusaatonaatto Liikuntapaikat suljetaan klo 18.00
Juhannusaatto Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Juhannuspäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Juhannuksen jälkeinen su Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Pyhäinpäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Itsenäisyyspäivän aatto Liikuntapaikat suljetaan klo 22.00
Itsenäisyyspäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Jouluaatonaatto Liikuntapaikat suljetaan klo 18.00
Jouluaatto Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Joulupäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 9-14.00
Tapaninpäivä Liikuntapaikat suljettu paitsi kuntosali avoinna 5.30-22.00
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liikuntapaikkojen poikkeavat aukioloajat esittelytekstin mukaisena voimaan 19.6.2023 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |