RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajien nimeäminen Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuskauden 2024-2027 poliittiseen ohjausryhmään
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 100
270/00.04.01/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Lahden kaupunkiseudulle on tehty 23.6.2021 maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus vuosille 2021-2031.
Valtion ja kuntien välisessä sopimuksessa määritetään kaupunkiseudun tavoitteet lähivuosien maankäytön ja liikenneverkon kehittämiselle sekä asuntotuotannolle. Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksessa ovat mukana Lahti, Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä ja Orimattila sekä Päijät-Hämeen liitto.
Sopimuksen tarkemmat toimenpiteet laadittiin aluksi vuosille 2021-2023. Sopimuksen toimeenpanon seurantaan on nimetty poliittinen seuranta-ryhmä, joka koostuu kunkin kunnan ja Päijät-Hämeen liiton nimeämistä edustajista. Iitin kunnasta poliittiseen seurantaryhmään on nimetty Atte Savelainen ja Antti Kankkunen.
Uuden toimenpidekauden valmistelu vuosille 2024-2027 käynnistetään keväällä 2023. Neuvottelut valtion kanssa uudesta sopimuskaudesta on tarkoitus käynnistää syksyllä 2023.
Lahden kaupunginhallitus on esittänyt, että vuosille 2021 - 2023 laaditun Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen seurantaan nimetty poliittinen seurantaryhmä toimii myös Lahden kaupunkiseudun vuosien 2024 - 2027 MAL-sopimuksen valmistelun poliittisena ohjausryhmänä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää MAL-sopimuksen 2024-2027 valmistelun poliittiseen seurantaryhmään Atte Savelaisen ja Antti Kankkusen
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |