RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan edustajan määrääminen kutsuntalautakuntaan 2023
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 97
270/00.04.01/2023
Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja: Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi
Hämeen Aluetoimistosta on saapunut pyyntö Iitin kunnalle, jossa pyydetään nimeämään edustaja kutsuntalautakunnan jäseneksi.
Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kunnasta/kaupungista, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Kaupunkia/kuntaa pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22§:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä (vähintään kaksi varsinaista edustajaa kohti) kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä (esim. sosiaalityöntekijä tai etsivä nuorisotyön tekijä).
Kunnan / kaupungin kutsuntalautakunnan jäsenelle maksetaan valtion matkustussäännössä mainitun päivärahan suuruinen palkkio ja korvataan matkustamiskustannukset (Asevelvollisuuslaki 24 §).
Kunnan edustajista ja heidän varamiehistään pyydetään ilmoittamaan 25.6.2023 mennessä Hämeen Aluetoimistoon.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan kutsuntalautakuntaan ja hänelle kaksi varaedustajaa.
Päätös Kunnanhallitus nimesi edustajaksi Merja Longan kutsuntalautakuntaan ja hänelle varajäseneksi Ari Ollikaisen ja Janne Aallon.
Merkittiin, että Riitta Tuomala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |