Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 52



 

 

Valtuustoaloite, Miten Iitistä tehdään Päijät-Hämeen maakunnan täysivaltainen jäsen

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 227 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

26.4.2022 jätetyssä valtuustoaloitteessa 10 valtuutettua on esittänyt seuraavaa:

 

"Tämän aloitteen allekirjoittaneet ovat nyt toista vuotta seuranneet milloin Iitti hyväksytään Päijät-Hämeen maakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

 

Hämeen uutisissa Iittiä ei kuntana tunneta. Iitistä uutisoidaan vain, jos täällä on tekeillä jotain poikkeavaa, kuten ollaan myymässä omaa lämpölaitosta.

 

Myöskin säätietojen osalta Iitti on "tyhjä" alue, kun jopa Hämeenkoski Hollolan osana huomioidaan.

 

Tulevat Kymi-Ringin kisat ovat varmasti Iitin mahdollisuus profiloitua itsenäisenä kuntana."

 

Objektiivisesti arvioiden Iitin näkyvyyttä eri medioissa verrattuna muihin Päijät-Hämeen kuntiin ja kaupunkeihin; Asikkalaan, Hartolaan, Heinolaan, Hollolaan, Kärkölään, Lahteen, Orimattilaan, Padasjokeen ja Sysmään, ei voi pitää muita heikompana. Väkilukuun suhteutettuna sitä voidaan pitää jopa hyvänä.

 

Huomionarvoista on myös, että Iitin alue jakautuu levikillisesti useamman ns. maakuntalehtitasoa olevan sanomalehden kesken, millä voi olla vaikutusta uutisoinnin kattavuuteen. Niin ikään alue-uutisten näkyvyysalue riippuu enenmmän lähetysasemasta, jonne antennit ovat suunnattu kuin maakuntarajasta. Lähtökohtaisesti median uutisointiratkaisuihin vaikuttaminen ei ole kunnan käsissä muutoin kuin korkeintaan omaa tiedotusta parantamalla. Olennaista on myös, että kunnan muut toimijat vahvistavat entisestään omia yhteyksiään Päijät-Hämeen suuntaan, jolloin pidemmällä aikavälillä myös näkyvyys paranee sitä kautta.

 

Kokonaisuutena katsoen Iitin vastaanotto kuntien väliseen yhteistyöhön sekä maakuntaliittoon on ollut kiitettävän hyvää. Integroitumista uuteen maakuntaan ovat edesauttaneet jo aiemmin vakiintuneet omistajayhteydet Lahti Region Oy:n ja Lahden seudun kehitys Ladec Oy:n kanssa, kunnan ollessa mukana yhteisissä matkailu- ja elinkeinotoimen valmisteluissa. Yhteiset edunvalvonnalliset intressit, kuten VT12 ovat olleet selkeitä ja tavoitteet yhteneviä.

 

Kunnan toiminnassa erilaisia yhteistyömuotoja kehitetään edelleen mm. joukkoliikenteen, koulutuksen, kulttuurin ja muiden palvelujen osalta. Iitin kunnan täysivaltaisuutta Päijät-Hämeen maakunnan jäsenenä ei tulisi tarkastella vain ns. pintakerrokseen kuuluvien päivittäisuutisointien perusteella. Merkittävämpiä on mm. kunnan osallisuus eri asioiden valmistelussa kuin myös iittiläisten luottamushenkilöiden erittäin hyvä menestyminen mm. aluevaaleissa, mikä kertoo hyvästä integraatiosta uuteen maakuntaan.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta annetun selvityksen ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2022 § 52  

7/00.04.01/2022  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Ptk tark.