RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 214
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston ja -hallituksen ohjeellinen kokousaikataulu 2023 kevät
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 214
111/00.01.02/2022
Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi
Aikaisemman käytännön perusteella valmisteltu kunnanvaltuuston ja
-hallituksen ohjeellinen kokousaikataulu on esityslistan oheismateriaalina.
Kunnanvaltuuston kokouksien ajankohta voi vaihdella käsiteltävien asioiden mukaan ja ohjelmaan on merkitty ns. säännönmukaiset kokoukset. Mikäli käsiteltäviä asioita ei ole, voidaan kokous peruuttaa. Vaihtoehtoisesti valtuuston kokouksen sijasta voidaan järjestää myös valtuustoseminaari. Tarvittaessa kiireellisten asioiden johdosta voidaan puheenjohtajan päätöksellä pitää ylimääräisiä kokouksia. Syyskauden osalta aikataulua tarkistetaan vielä uudelleen kesäkuussa.
Seminaarit ohjelmassa mainittujen lisäksi aikataulutetaan erikseen ja
ilmoitetaan 2-3 viikkoa ennen ajankohtaa valtuutetuille.
Valiokuntien kokoukset tulee jaksottaa siten, että asioiden siirtyminen niistä
kunnanhallitukseen ja edelleen tarvittaessa valtuustoon on jouhevaa. Tämän vuoksi taulukkoon on merkitty ohjeellisesti ajankohta, johon valiokuntien kokoukset tulisi sijoittua.
Kokousten alkamisajat ovat tavanomaiset klo 17:30 kunnanhallituksen ja klo 18:00 valtuuston kokousten osalta (poikkeuksena joulukuu, jolloin kokous on päivällä). Kokouksia voidaan puheenjohtajan päätöksellä järjestää myös Teams-kokouksina.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tarkennetun kokousaikataulun tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi valtuutetuille. Aikataulu annetaan myös tiedoksi valtuustolle ja valiokuntien valmistelijoille, joiden tulee aikatauluttaa valiokuntien kokoukset ko. kokoukset huomioiden.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |