Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 226



 

Valtuustoaloite, joukkoliikenteen järjestäminen 2023-2024

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 226  

124/08.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Talousarviomäärärahoja edellyttävät valtuustoaloitteet käsitellään osana vuotuista talousarviokäsittelyä omina pykälinään kunnanhallituksessa. Oletuksena on, että aloitteet voidaan tällöin katsoa loppuun käsitellyiksi, oli kannanotto tarvittavaan määrärahaan myönteinen tai kielteinen sen mukaisesti, miten määrärahavaraukset on sisällytetty seuraavan vuoden talousarvioon tai kuluvan vuoden talousarviomuutokseen.

 

21.6.2022 jätetyssä valtuustoaloitteessa 15 valtuutettua on esittänyt Kausala-Kouvola joukkoliikenteen valmistelemista kaudelle 2023-2024 jo syksyllä 2022 ja riittävän summan varaamista talousarvioon. Aloitteessa on myös esitetty joukkoliikenteen sijoittumisen arviointia kunnan talousarvion sisällä ja sen mahdollista siirtämistä sivistyspalvelujen toimialalta tekniselle toimialalle.

 

Aiheeseen liittyen on vireillä toinenkin valtuustoaloite, joka käsitellään omana pykälänään.

 

Iitin kuuluessa lakisääteisesti Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan toimialueeseen, jatketaan joukkoliikenteen suunnittelua ja kehittämistä yhteistyössä Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen kanssa. Tavoitteena on löytää toimivat ja riittävään käyttäjämäärään perustuvat reitit ja joukkoliikennevaihtoehdot Iitin alueen joukkoliikenteen suunnitelmalliseen kehittämiseen. 

 

Lukukauden 2022-2023 liikennöintiä koskevassa talousarvion muustosta koskevassa esityksessä on todettu, että kevättalvella 2023 tehdään uusi arvioi todellisten käyttäjämäärien perusteella ja arvioidaan onko joukkoliikenteen hankintaa tässä muodossa tarkoituksenmukaista jatkaa. Näin on esitetty toimittavaksi sen vuoksi, että pandemia-ajan 2020-2021 liikennöintitietojen perusteella ei ole mahdollista arvioida reitin tosiasiallista tarvetta, eikä sitä vielä pystytä riittävällä laajuudella toteamaan yksittäisten syksyn kuukausien perusteella.

 

Tähän mennessä kertyneen seurantatiedon perusteella on tehtävissä seuraavat havainnot:

-          Nykyisen sopimuksen kustannus per liikennöintipäivä (5 vuoroa) on 368 euroa.

-          Matkustajia on elo-lokakuussa ollut keskimäärin 12,9 henkeä/pv, mikä tarkoitaa kunnan matkustajakohtaiseksi kustannukseksi jäävän noin 28,5 euroa/pv.

-          Vuorokohtainen matkustajamäärä on keskimäärin 2,6 matkustajaa/vuoro.

 

Kuukausi

Päivät

Vuorot

Matkustajat

Matkustajat / pv

Matkustajat/ vuoro

Elokuu

23

115

232

10,1

2,0

Syyskuu

22

110

337

15,3

3,1

Lokakuu

21

105

283

13,5

2,7

Yhteensä

66

330

852

12,9

2,6

 

 

 

Käytäntö on myös osoittanut, että matkustajat nousevat kyytiin Kausalan asemalla ja jäävät pois KSAO:n pysäkillä ja vastaavalla tavalla paluusuuntaan. Matkan varrelta matkustajia ei juurikaan nouse kyytiin. Kuusankosken kautta kyytiin nousuja tai laskuja ei ole ollenkaan.

 

Vuoden 2023 talousarviossa on varauduttu euromääräisesti nykyisen tasoisen joukkoliikenteen ylläpitoon. Yksityiskohtaiset päätökset linjoista ja joukkoliikenteen toimintamuodoista tehdään kuitenkin käyttötietoihin pohjautuen yhteistyössä Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen kanssa.

 

Iitin alueella joukkoliikennettä on jatkossa tarkoituksenmukaista tarkastella kokonaisuutena myös asiointi- ja koululaiskuljetusten kanssa, joten joukkoliikenteen siirtämisen tekniselle toimialalle voidaan katsoa olevan epätarkoituksenmukainen ratkaisu yhteistyön kannalta, joten sitä ei toistaiseksi edistetä. Joukkoliikenteen kehittämisen ollessa strategisesti merkittävä asia, osallistuu myös hallintopalvelut ja kunnan johto asian valmisteluun yhteistyössä sivistyspalvelujen kanssa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.