Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 41


 

Hyvinvointikoordinaattori Irina Barkmanin kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 19.10.2022 § 41  

25/00.01.03/2022  

 

 

Hyvinvointikoordinaattori Irina Barkman on lautakunnan kuultavana ajankohtaisista asioista. Vapaasti valittujen aiheiden ohella lautakunta on kiinostunut seuraavista asioista:

 

- kunnan vahvistaman hyvinvointikertomuksen/suunnitelman toimiminen

 

- yhteistyön jäsentyminen tulevan hyvinvointialueen kanssa

 

- tiedon kulku kunnahallituksen / kunnanvaltuuston kanssa

 

- hyvinvointityön henkilöresurssit

 

- määrärahojen riittävyys / joustavuus

 

Esittelijä Puheenjohtaja Markku Saarelma

 

Päätösehdotus Merkitään saatu selvitys tiedoksi ja kirjataan luettelo keskeisistä aihaista pöytäkirjaan.

 

Päätös Merkittiin saatu selvitys tiedoksi ja kirjattiin esiin tulleista aiheista pöytäkirjaan seuraavat:

- kirjaston remontilta toivotaan kunnan "olohuonetta" välttäen virastomaisuutta ja sallien äänekäskin vuorovaikutus kunhan äänieristettyjä tiloja on myös saatavilla

- ikäihmisten havaittu palvelutarve viittaa pikemmin yhden liikunnanohjaajan ja yhden laaja-alaisen "senioriohjaajan" kysyntään kuin kahden liikunnanohjaajan.

- koululaisten säännöllisen ruokailun lisäämisen keinot: mieliruuat, mausteet

- luminen talvi osoitti vakituisen työntekjän tarpeen latujen ylläpidossa

- vanhus- ja vammaisneuvoston pöytäkirjat ovat tulossa Dynastyn kautta nähtäville