Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoima- ja resurssivaliokunta
Muistio 04.10.2022/Asianro 30


 

Teknisen toimen hankinta- ja palvelustrategia

 

Elinvoima- ja resurssivaliokunta 04.10.2022 § 30  

178/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja: Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi

 

Asian selostus Kuluvan vuoden talousarviossa kunnanhallituksen hallintopalvelujen

 tulosalueella on valtuuston hyväksymänä tavoitteena, että teknisten

 palvelujen kehittämisselvitys toteutetaan vuoden 2022 aikana.

 

 Kunnanjohtaja on päätöksellään 25.2.2022  § 6 hyväksynyt

 kehittämisselvityksen toteuttamiseen liittyen Navico Oy:n tarjouksen ja

 esitetyn työohjelman.

 

 Selvitystyön tavoitteena on saada teknisen toimialan hankinta- ja palvelustrategia. Ohjausryhmän valvonnassa Navico Oy on työstänyt selvitystä ja strategiaa. Luonnos on valmistumassa, ja se toimitetaan valiokunnalle kokoukseen mennessä.

 

Oheismateriaali Teknisen toimialan hankinta- ja palvelustrategia-luonnos (jaetaan kokoukseen mennessä)

 

Valiokunta kuuli teknisen johtajan esityksen kokouksessa yhdessä elinympäristövaliokunnan kanssa.

 

Valiokunnan ohjaus Valiokunta merkitsi asian tiedoksi ja piti esitettyä hankinta- ja palvelustrategiaa hyvänä pohjana teknisen toimen kehittämiseksi.