Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 26

Liite 1 Henkilöstökertomus 2021

Henkilöstökertomus 2021

 § 21 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja: Tuomas Rimpiläinen, puh. 040 481 8401, tuomas.rimpilainen@iitti.fi

Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut

järjestetään. Henkilöstövoimavarojen ennakointi on osa strategiatyötä. Siinä määritellään henkilöstöä koskevat tavoitteet, joilla pyritään turvaamaan työvoiman saatavuus, henkilöstön osaaminen, työhyvinvointi ja työn tuloksellisuus. Tieto henkilöstövoimavaroista auttaa henkilöstösuunnittelua myös palvelutarpeiden muuttuessa.

Henkilöstökertomuksen, jonka laadinnassa on pyritty seuraamaan

Kuntatyönantajien (KT) vuonna 2013 antamaa suositusta henkilöstöraportoinnista, tarkoituksena on kuvata kunnan henkilöstövoimavarojen kehitystä niin, että siitä saatuja tietoja voitasiin entistä paremmin käyttää hyväksi osana henkilöstösuunnittelua.

Henkilöstökertomus myös omalta osaltaan täydentää toimintakertomuksen

ja tilinpäätöksen tietoja. Vuoden 2020 ja nyt laadittu vuoden 2021

henkilöstökertomus ovat keskenään vertailukelpoisia.

Henkilöstökertomus on käsitelty kunnan työsuojelu- ja yhteistoimintaelimes

sä 2.5.2022.

Kunnanhallitus 02.05.2022 § 92

Oheismateriaali: Henkilöstökertomus 2021

Ehdotus kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan henkilöstökertomuksen 2021 ja esittää

kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy henkilöstökertomuksen 2021

tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.

Päätös kunnanhallitus:

 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 ________

Kunnanvaltuusto 24.5.2022

32/02.01.01/2022

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy henkilöstökertomuksen 2021.

Keskustelun aikana valtuutettu Veikko Ikonen teki varavaltuutettu Esa Lavosen kannattaman esityksen asian jättämisestä pöydälle. Puheenjohtaja tiedusteli onko valtuusto valmis hyväksymään esityksen yksimielisesti ja julistettuaan keskustelun päättyneeksi totesi valtuuston päätöksen.

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Kunnanvaltuusto 21.06.2022 § 26  

32/02.01.01/2022  

Esittelijä kunnanhallitus

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy henkilöstökertomuksen 2021.

Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.