Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.06.2022/Pykälä 131


 

Kausalan paloaseman varastohallin kokonaisurakka, hankintapäätös

 

Kunnanhallitus 28.06.2022 § 128  

89/02.06.00/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi.

 

Kuluvan vuoden talousarvion investointiosassa on 250.000 euron määräraha Kausalan paloaseman varaston rakentamiseen.

 

Hankinnan urakkamuotona on kokonaishintaurakka, jossa rakennusurakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Kokonaisurakkaan kuuluu kaikki rakennustekniset ja LVIS- tekniset työt valmiiksi tehtynä.

 

Tarjouksia varastohallin kokonaisurakasta on pyydetty avoimella menettelyllä Cloudian Tarjouspalvelussa. Hankintailmoitus on julkaistu Hilmassa 1.6.2022 ja tarjoukset on pyydetty 20.6.2022 klo 14.00 mennessä. Saatujen tarjousten perusteella käydään selonottoneuvottelut ennen kokousta.

 

Määräaikaan mennessä saatiin kaksi hyväksyttyä tarjousta Cloudia-tarjouspalveluun. Edullisimman tarjouksen jättäneen urakoitsijan kanssa käytiin 21.6.2022 selonottoneuvottelut. Tarjoushinta oli ylittänyt huomattavasti hankkeeseen varatun määrärahan, joten neuvoteltiin toteutuksen muutamista aiemmin suunniteltua edullisemmaksi. Selonottoneuvotteluun osallistui teknisen johtaja ja urakoitsija, lisäksi hankeen arkkitehti sekä rakennuttajakonsultti. Keskeisimmät muutokset olisivat liimapuurungon muuttaminen kattoristikkorakenteiseksi, rakennuksen sijoittaminen edullisempaan paikkaan, sekä rakennuksen pinta-alan maltillinen pienentäminen. Urakoitsija jätti sovitusti sähköpostilla tarkennetun tarjouksen 26.6.2022. Uudistetun tarjouksen mukaan rakennuksen keskeiset ominaisuudet, julkisivumateriaalit, sekä julkisivunäkymä eivät juuri poikkea alkuperäisestä suunnitelmasta. Suunnitelmamuutokset ja tarjous voidaan hyväksyä toteutukseen. 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Maku Saneeraus Oy:n tarjouksen 248950 euroa (alv 0 %) paloaseman varastohallin rakentamiseksi, ja valtuuttaa teknisen johtajan tekemään työstä urakkasopimuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.