RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat tiedoksi kunnanhallitukselle 20.6.2022
Kunnanhallitus 20.06.2022 § 122
54/00.01.02/2022
Kuntalain 51 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja,
kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa
kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty
kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston
toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee vastaavasti lautakuntia, niiden
puheenjohtajia tai johtosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa
asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston
toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen
puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja 1 momentissa tarkoitettu johtosäännössä
määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta
kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan
kuluessa, jossa 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa siitä kun pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa, ilmoitus, valvonta tai
toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen
asioita.
Lisäksi kunnanhallitus on tehnyt päätöksen 23.8.2021 § 174 päätöksistä
joita ei tarvitse ilmoittaa.
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
|
|
Kunnanhallituksen puheenjohtaja | - |
Kunnanjohtaja | 26 |
Hallinto- ja talousjohtaja | 5 ja 6 |
Tekninen johtaja | 23 - 25 |
Sivistystoimenjohtaja | 26 (päätökset 18 - 25 salassapidettäviä, kirjattu yleispäätöksiksi) |
Hyvinvointikoordinaattori | - |
Ympäristönsuojelutarkastaja | - |
Rakennustarkastaja | - |
Rakennusmestari | - |
Kiinteistömestari | - |
Paikkatietoinsinööri | - |
Rehtori, peruskoulu | 3 |
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei se ota viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoissa olevia päätöksiä käsiteltäväkseen.
puheenjohtaja:
Kunnanhallitus päättää, ettei se ota kunnanjohtajan päätöspöytäkirjoasa olevaa asiaa käsiteltäväkseen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |