Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 18


 

Yhdyskuntainsinöörin viran perustaminen

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 88 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi

 

 

Kuntalain mukaan virat perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisissä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa. Lähtökohtana on kuntalain mukaan se, että julkisen vallan käyttöä sisältävää tehtävää varten perustetaan virka.

 

Kuntalain 88 §:n mukaan Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin.

 

Iitin kunnan hallintosäännön 32 §:n mukaan valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.

 

Ratkaisevaa virkasuhteen käyttämiselle on tehtävien sisältö eikä sinänsä käytettävä nimike.

 

Julkista valtaa käytetään

 

.          tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta

.          tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa nojalla yksipuolisesti antaa toista velvoittavan määräyksen tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen

.          tehtävässä, johon kuuluu esittelyä kunnallisessa päätöksentekoprosessissa

.          tehtävässä, jossa käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa valmistelutoimenpiteissä, joilla on merkittävä vaikutus julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon (vastuullinen valmistelu).

 

Kausalan lämpö Oy:n valmisteilla olevan kaupan jatkotoimena on tarkoitus siirtää yhtiön vesihuoltotoiminta kunnan toiminnaksi, minkä johdosta vuoksi esitetään, että kuntaan perustetaan yhdyskuntainsinöörin virka.

 

Teknisten palvelujen toimialalle (yhdyskuntapalvelujen tulosalue) sijoittuvan tehtävän pääpaino tulisi olemaan kunnalle siirtyväksi aiotun vesihuoltolaitoksen toiminnasta vastaaminen, mikä tarkoittaa vesihuoltopäällikkö tyyppisiä tehtäviä sekä hulevesijärjestelmän ja kadunrakentamis hankkeiden suunnittelu-, kehittämis- että toteuttamistehtäviä tai niihin osallistumista. Tehtävä voi sisältää myös hankintoihin ja kilpailutukseen liittyviä tehtäviä. Tehtävä sisältäisi niin ikään työnjohtotehtäviä ja tarvittaessa mm. hulevesimaksuihin ja sijoittamislupa-asioihin liittyviä viranhaltijapäätöksiä.

 

Tehtävä edellyttänee vähintään AMK-tasoista teknistä koulutusta, joka pitää sisällään yhdyskuntatekniikan ja talonrakennustekniikan opintoja. Tarkemmin viran kelpoisuusehdoista päätetään, kun virka julistetaan haettavaksi. Hallintosäännön 35 §:n mukaisesti virkasuhteen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista.

 

Yhdyskuntainsinöörin viran perustamiseen liittyvät muutokset tullaan erikseen esittämään hallintosääntöön ja nimikettä voidaan tarkentaa vielä tässä yhteydessä muuttamatta kuitenkaan viran olennaista sisältöä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää, että kunnanvaltuusto perustaa yhdyskuntainsinöörin viran.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 24.05.2022 § 18  

53/01.01.00/2022  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto perustaa yhdyskuntainsinöörin viran.

 

Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.