Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iitin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 17


Liite 2 Talousarviomuutos 1_2022 Investointiosa

 

Talousarviomuutos 1/2022, investointiosa

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 87 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

 

 

Paloaseman varaston rakentamiseen on talousarviossa varauduttu 150 000 euron investointimäärärahalla (brutto). Hankkeeseen on haettu alkuvuodesta palosuojelurahastolta avustusta, mutta päätös oli kielteinen. Varastorakennuksen koko, puolilämpimyyden vaatimus ja rakennuskustannusten nousu edellyttää kustannusarvion tarkistamista alkuperäiseen määrärahaan nähden. Uusi bruttokustannusarvio on 250 000 euroa. Koska avustusta ei saatu, niin talousarvion 60000 euron tulorahoitus joudutaan myös poistamaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle talousarviomuutosta paloaseman varaston rakentamiseen korottamalla määrärahaa 10 0000 eurolla yhteensä 250 000 euroon sekä poistamalla 60 000 euron suunnitellun tulorahoituksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 24.05.2022 § 17  

59/02.01.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy talousarviomuutoksen paloaseman varaston rakentamiseen korottamalla määrärahaa 10 0000 eurolla yhteensä 250 000 euroon sekä poistamalla 60 000 euron suunnitellun tulorahoituksen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.