RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristövaliokunta
Muistio 07.06.2022/Asianro 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valiokunta-aloite, koirapuisto
Elinympäristövaliokunta 07.06.2022 § 25
39/10.03.01.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi
Asian selostus Mika P. Salminen jätti elinympäristövaliokunnan kokouksessa 3.5.2022 aloitteen koirapuistosta. Valiokunta ohjasi aloitteen valmisteluun.
Tekninen johtaja vastaa aloitteeseen kokouksessa.
Tekninen johtaja totesi kokouksessa, että Kausalan keskustan alueen kehittämiskyselyssä tuli esiin joitakin kommentteja koirapuistoon liittyen. Hän on pyrkinyt tiedottamaan kunnan verkkosivuilla kyselyn tuloksista ja koirapuistoon liittyen tuonut esiin, että halukkaat toimijat voivat olla suoraan häneen yhteydessä.Paikka koirapuistolle on osoitettu Käpytien varrelta. Kausalan keskustasta ei ole osoittaa paikkaa. Puutarhurin antaman kannanoton mukaan keskustaa eikä Vieterinpuistoa ei voi käyttää koirapuistoon, mutta Käpytien paikka on sopiva. Lisäksi puutarhuri totesi, että jos halutaan kunnan rahoituksella tehdä, tulee varata investointimäärärahaa ja että puistotoimi ei nykyisillä resurseilla pysty hoitamaan koirapuistoa ympäri vuoden. Puutarhurinkin ajatus on, että kunta voi vuokrata tai antaa vastikkeetta koirapuiston paikan yhdistyksen käyttöön ja hoitoon ilman kunnan hoitovelvoitetta. Jos jokin taho ilmaantuu, neuvotellaan ja tutkitaan toteutus.
Valiokunnan ohjaus Elinympäristövaliokunta ohjasi, että etsitään mahdollista toimijaa koirapuiston ylläpitoon ja että toimijan kanssa yhdessä jatkoneuvottelut toteutuksesta ja paikasta.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |