Kunnanhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 87
Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat kunnanhallitukselle tiedoksi 27.4.2026
Kunnanhallitus 27.04.2026
13/00.01.02/2026
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja,
kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa
kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty
kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston
toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan
kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa siitä kun pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa, ilmoitus, valvonta tai
toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen
asioita.
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Lisäksi kunnanhallitus on tehnyt päätöksen 23.8.2021 § 174 päätöksistä
joita ei tarvitse ilmoittaa.
Kunnanhallitukselle on jätetty seuraavat pöytäkirjat
-
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
otto-oikeus kunnahallitus
|
|
|
Kunnanhallituksen puheenjohtaja |
|
|
Kunnanjohtaja | § 7 | Osallistuminen Pienten kuntien yrittäjyyden edistäminen -hankkeeseen |
| § 8 | Täyttölupa, varhaiskasvatuksen opettajan toimi |
| § 9 | Täyttölupa, varhaiskasvatuksen opettajan toimi |
| § 10 | Päijät-Hämeen lähiruoka markkinoille - pientuottajien markkinoille pääsyn kehittämishanke |
| § 11 | Täyttölupa, varhaiskasvatuksen opettajan toimi |
Hallinto- ja talousjohtaja | - |
|
|
|
|
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Rakennustarkastaja | § 5 | Iitin kunta 3 kpl uusia osoitteita ja 1 kpl osoitemuutoksia |
Ympäristönsuojelutarkastaja | - |
|
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Kasvatus- ja opetusjohtaja | - |
|
Hyvinvointijohtaja | § 1 | Kirkonkylän maakellarin käyttö kesällä 2026 |
Varhaiskasvatuspäällikkö | - |
|
Rehtori lukio | - |
|
Rehtori yläkoulu | - |
|
Rehtori peruskoulu | § 12 | Määräaikaisen luokanopettajan valintapäätös |
| § 13 | Määräaikaisen erityisopettajan valintapäätös |
Rehtori Haapakimola | - |
|
Rehtori Vuolenkoski | - |
|
Kansalaisopiston rehtori | - |
|
Tekninen lautakunta
Tekninen johtaja | § 3 | Terveysaseman PRU-prosessorien uusiminen, hankintapäätös |
| § 4 | Ulkoaluetyöntekijän valintapäätös |
Kiinteistömestari | - |
|
Maankäyttöinsinööri | - |
|
Yhdyskuntainsinööri | - |
|
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, ettei se ota viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoissa olevia päätöksiä käsiteltäväkseen.
puheenjohtaja:
Kunnanhallitus päättää, ettei se ota kunnanjohtajan päätöspöytäkirjoissa olevia asioita käsiteltäväkseen.
Päätös
Ptk tark.
|