Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 74
Osakkuusyhteisöjen kokoukset tiedoksi kunnanhallitukselle 13.4.2026
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 74
15/00.01.02/2026
Kunnan konserniohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä, joissa kunnalla on määräämisvalta. Konsernitaseeseen otetaan mukaan myös osakkuusyhteisöt, joissa kunnalla on merkittävä omistusosuus ilman määräämisvaltaa vaikkei konserniohje koskekaan näitä osakkuusyhteisöjä. Tällaisina osakkuusyhteisöinä pidetään yhteisöjä, joissa kunnalla on vähintään 20 %:n omistusosuus. Konserniohjeen mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa konserniohjetta yksityiskohtaisempia ohjeita konsernin tytäryhteisöille.
Konserniohjeen piiriin kuuluvien yhteisöjen lisäksi kunta on osakkaana tai jäsenenä lukuisissa muissakin yhteisöissä ja yhdistyksissä, joten kunnan tahdon välittyminen myös näiden yhteisöjen päätöksentekoon on merkityksellistä.
Kunnanhallitus hyväksyi 3.4.2006 käytännön, jonka mukaan se ohjeistaa kunnan edustajiksi eri yhteisöihin valitut edustajansa heidän käyttäessään kunnan puhevaltaa yhteisöjen kokouksissa.
Tulevia osakkuusyhteisökokouksia
- Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n kevätkokous 16.4.2026, edustaja Jyri Halme, varaedustaja Janne Aalto
- Hämeen poliisin neuvottelukunnan kokous 23.4.2026, edustaja Marja-Liisa Immonen, varaedustaja Henri Haapaniemi
- Kaakkois-Suomen Pelastusalanliitto ry:n kevätkokouksen esityslista 23.4.2026, edustaja Reijo Houni, varaedustaja Jaana Kari
- Tiera Oy:n varsinainen yhtiökokous 29.4.2026, edustaja Tuomas Rimpiläinen, varaedustaja Jarkko Salonen
- Monetra Oulu Oy:n varsinainen yhtiökokous 21.5.2026, edustaja Tuomas Rimpiläinen, varaedustaja Jarkko Salonen
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee kokousasiakirjat tiedoksi ja ohjeistaa kokousedustajia tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|