Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 73


Kokousasian teksti

 

 

Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat kunnanhallitukselle tiedoksi 13.4.2026

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 73  

13/00.01.02/2026  

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja,

 kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa

 kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty

 kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston

 toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan

kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa siitä kun pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

  1.       lain tai asetuksen mukaisia lupa, ilmoitus, valvonta tai

toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä

 

  1.       yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen

asioita.

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Lisäksi kunnanhallitus on tehnyt päätöksen 23.8.2021 § 174 päätöksistä

 joita ei tarvitse ilmoittaa.

 

Kunnanhallitukselle on jätetty seuraavat pöytäkirjat

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta

16.3.2026

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

17.3.2026

Tekninen lautakunta

18.3.2026

 

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

 otto-oikeus kunnahallitus

 

 

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja

§ 2

Kunnanjohtajan vuosilomat

Kunnanjohtaja

§ 3

Vakanssin täyttölupa, koulunkäynninohjaaja Kausalan/Kausan koulu

 

§ 4

Vakanssin täyttölupa, perusopetuksen luokanopettaja Kausalan koulu

 

§ 5

Vakanssin täyttölupa, erityisluokanopettaja Kausan koulu

 

§ 6

Leader-rahoituksen hakeminen Veskansan lumo-hankkeelle

Hallinto- ja talousjohtaja

-

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää, ettei se ota puheenjohtajan päätöspöytäkirjassa olevaa päätöstä käsiteltäväkseen.

puheenjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, ettei se ota kunnanjohtajan päätöspöytäkirjoissa olevia asioita käsiteltäväkseen.

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Ptk tark.