Dynasty tietopalvelu
Iitin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty10.iitti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 28.04.2026/Asianro 22


Kokousasian teksti

 

 

Kuntalaisaloitteet 2025

 

 

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 72 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja: Jarkko Salonen, puh. 040 726 2990, jarkko.salonen@iitti.fi


 

Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä

kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.

 

Kunnan hallintosäännön 140 § mukaan Kunnanhallituksen on vuosittain

maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen

toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista

toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun

käsitelty.

 

Vuonna 2025 jätettiin yksi kuntalaisaloite. Valtuuston toimivaltaan kuuluvat aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet on lueteltu oheisessa liitteessä.

 

Osa aloitteista on ollut vireillä tarpeettoman pitkän ajan, minkä vuoksi kunnanhallitus ohjeistaa toimialoja ja lautakuntia huolehtimaan niiden asianmukaisesta käsittelystä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää

  1. antaa toimialoille ja lautakunnille ohjeen käsitellä edelleen vireillä olevat kuntalaisaloitteet tarpeelliseksi katsottavalla tavalla ja ottaa niihin kantaa kesäkuun loppuun mennessä
  2. esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta annetut selostukset, toimenpiteet sekä tämän hetken valmisteluvaiheen

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 28.04.2026    

108/00.01.03/2026  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta annetut selostukset, toimenpiteet sekä tämän hetken valmisteluvaiheen

 

Päätös

 

 

Ptk tark.